Mieluummin olisivat he jättäneet laulajattaren kokonaan pois seurastaan, mutta he olivat huomanneet liiankin hyvin, mikä vetovoima tytöllä oli vieraihin.
Niin tuli Rosaneiti Rassmannin tunnustetuksi rakastajattareksi. Laulaminen ei häntä miellyttänyt, mutta Rassmannilla olivat omat tuumansa. Tytön pitäminen kokonaan omina hyvinään olisi maksanut ylen paljon rahaa. Ja hän oli päinvastoin laskenut hyötyvänsä Rosan ansioista.
Hän oli yhä enemmän taipuvainen katselemaan kommunismia luonnostaan lankeavaksi.
Kunpa vain ei hänen lemmittynsä olisi käynyt niin liian hyvää koulua!
Laulunlirittäjä tuli jo kohta kolmantena päivänä nurisevaksi.
"Tiedätkös, huomisesta lähtien en minä esiinny", sanoi hän, näyttäen tyytymättömältä Rassmannin syleillessä. "Elämä täällä ei enää vetele. Menen Berliiniin takaisin, herra Verner (niin nimitettiin muuatta matkustajista, joita ilmestyi uusia joka päivä), joka matkustaa täältä suoraan sinne, on luvannut ottaa minut mukaan ja hankkia minulle paikan eräässä esikaupungin teatterissa. Jos lähden mukaan, lahjottaa hän minulle hohtokivisormuksen", liitti hän vielä ärsyttävän kehuskelevaan tapaan.
Rassmann tiesi kohta, mitä Rosa tarkotti tällaisilla puheillaan.
Sovinto tuli pian.
Rosa osasi niin hyvin näytellä nyreyttä ja kylmyyttä, hän osasi välinpitämättömyydellään niin mainiosti herättää Rassmannissa yksinomistamisen kunnianhimoa, ettei tämä sokeassa aistillisuudessaan nähnyt ansaa, joka hänelle viritettiin. (Jutussa vapaasta matkasta Berliiniin, ja hohtokivisormuksesta ei ollut totta sanaakaan.)
Neljäntenä päivänä jäi Rosan paikka musiikkilavalla tyhjäksi.