Ja Rassmann, joka oli parhaalla puhetuulellaan, puhui pitkään ja siinä valossa kuin hänen pitkästä viipymisestään olisi riippunut koko puolueen menestys.
"… Olemme luvanneet kokoontua useammin puhumaan puolueen asioista…
Aiomme muodostaa klubin ja katsoa emmekö täällä voisi saada
minkäänlaista agitatsionia aikaan, tietysti kaikessa salaisuudessa.
Mutta ken ei mitään uskalla, hän ei mitään voita."
Rassmann tiesi liiankin hyvin miten hän sai Schornin mielen puolelleen. Sen näki hän siitä harrastuksesta, jota nuori mestari osotti "uutta" aatetta kohtaan.
Mutta rouva oli huolissaan. Merkillistä — hän ajatteli etupäässä kotiystävän parasta.
"Älkää tehkö sitä, jättäkää mieluummin puuttumatta asiaan, se voisi tulla teille vaaralliseksi. Ette tunne ihmisten mielialaa täällä."
Rouva näytti aivan kiihtyneeltä, niin että hän oli Rassmannista kauniimpi kuin konsaan, kun tämä katseli häntä omituisella katseellaan.
Schorn nauroi ääneensä ja sanoi vaimolleen:
"Pidähän vain huolta itsestäsi. Etkö ole ylpeä tästä uudesta aatteesta?"
Hän puhui kuten aina avomielisesti ja vilpittömästi, ilman pientäkään pahaa ajatusta. Mutta Schornin täytyi ehdottomasti laskea silmänsä alas ja punastua. Rassmann huomasi sen ja kohottaakseen rouvan silmissä ansioitaan sanoi hän:
"Rouvasi tietää, että hänen huolensa koskee enemmän sinua kuin minua. Mutta kaikki pelko on tarpeeton. Sinulla ei tule olemaan asian kanssa mitään tekemistä. Vieläpä pyydän sinua rouvasi läsnäollessa lupaamaan, että pysyt koko jutusta erilläsi ja esiinnyt niin kuin asia ei koskisi sinua lainkaan."