"Gustav, Gustav, suojele minua — kuules toki, minä olen muka varas —"
Rassmann ei puhunut sanaakaan. Hän katsoi ympärilleen ja silmäili toisia, ikäänkuin hänen täytyisi ensin saada selitys.
Ja Ehlert, luullen, ettei Schornin liiketoveri tiennyt vielä mitään, kertoi kaikessa lyhykäisyydessä tapahtuman liikkeessään. Rassmann kuunteli sellaisella hämmästyksellä kuin ei voisi selvitä kummastuksestaan.
Huonekalukauppias kääntyi sitte jälleen Schorniin, häntä viihdyttääkseen, poliisi puhutteli häntä samoin ystävällisesti ja sanoi:
"Herra Schorn, mieleni on paha, mutta laki vaatii sen ja velvollisuuteni samoin. Minun täytyy pitää teillä kotitarkastus ja samoin tarkastaa vaatteenne. Uskon teidän olevan syytön, niin totta kuin tunnen teidät rehelliseksi mieheksi, mutta minun täytyy. Älkää vaikeuttako virkani tehtäviä, pyydän sitä."
Schorn puhtaine ominetuntoineen tunsi näiden hyvää tarkettavien sanojen johdosta itsensä rohkeammaksi.
Hän nousi pystyyn ja sanoi nopeasti, iloisesti liikutettuna:
"Kyllä, kyllä — etsikää talon jokainen nurkka, mutta ensiksi pukuni. Odottakaas, tuolla riippuu vielä työpajassani takkini, joka minulla oli samoin mukanani siellä, käyn sen noutamassa."
Ja kiireisesti poistui hän huoneesta, kuin sähkön elvyttämättä. Virkamies seurasi häntä. Sitte astuivat molemmat jälleen sisään, Schorn takkinsa kädessään.
Rassmann tarttui muutamaan tuoliin, nojatakseen siihen. Hän oli luullut että rahat olivat jo löydetyt, ja hirmuinen hetki oli vasta nyt tuleva — tämä ajoi hien hänen otsalleen.