V.
Ja todella, jos nyt taudit kuuluvat luontoon tai elämään, niin kuolinkamppailu, joka näyttää olevan ominainen kuolemalle, on täydellisesti ihmisten käsissä. Mutta pelkäämmehän enimmän tuota hirvittävää loppukamppailua ja etenkin äärimmäistä, kauheaa taittumishetkeä, jonka ehkä näemme lähenevän pitkien, kykenemättömyyden hetkien kuluessa, ja joka äkkiä syöksee meidät alastomina, aseettomina, kaikkien hylkääminä ja kaikesta riisuttuina outoon maailmaan, mikä on ainoiden ihmissielua kiduttaneiden, voittamattomien kauhujen paikka.
Teemme kaksinkertaisen vääryyden, jos laskemme kuoleman syyksi tämän silmänräpäyksen kidutukset. Saamme myöhemmin nähdä, kuinka nykyajan ihmisen, jos hän haluaa olla uskollinen ajatuksilleen, tulee käsittää tuo outo maailma, johon kuolema meidät syöksee. Tarkastelkaamme tässä vain viimeistä kamppailua.
Mikäli tiede edistyy, sikäli pitenee kuolemankamppaus, joka on hetkistä kamalin ja ainakin niistä, jotka ovat sitä näkemässä, — sillä usein sen aistimet, jolle Bossuetin jo sangen kuihtuneen sanonnan mukaan "kuoleman halli haukkuu", eivät enää tajua muuta kuin kaukaisen jyrinän niistä tuskista, joita hän näyttää kärsivän — inhimillisen tuskan ja kauhun terävin huippu. Kaikki lääkärit ovat sitä mieltä, että heidän korkein velvollisuutensa on niin kauan kuin mahdollista pitää yllä toivottomimmankin kuolinkamppailun kouristuksia.
Kukapa ei olisi kuolevan vuoteen ääressä sata kertaa tahtonut, vaikkei ole uskaltanut, heittäytyä heidän jalkoihinsa ja pyytää heiltä armoa? He ovat niin vakaita varmuudessaan, ja velvollisuus, jota he tottelevat, jättää niin vähän sijaa pienimmällekään epäröimiselle, että kyynelten sokaisema sääli ja järki tukahuttavat vastustushalunsa ja väistyvät sen lain tieltä, jonka kaikki tunnustavat ja jota kaikki kunnioittavat inhimillisen omantunnon korkeimpana.
VI.
Jonakin päivänä tämä ennakkoluulo on meistä näyttävä raa'alta. Sen juuret uppoavat tunnustamattomiin pelkoihin, joita ihmisten järjissä kauan sitten kuolleet uskonnot ovat jättäneet sydämeen.
Senpätähden lääkärit toimivatkin, ikäänkuin olisivat vakautuneita siitä, ettei ole olemassa tunnettua kidutusta, jota ei olisi pidettävä parempana kuin niitä, mitkä odottavat meitä tuntemattomuuden sylissä. He näyttävät saaneen sen vakaumuksen että jokainen sietämättömimpienkin tuskien keskellä voitettu minuutti ryöstetään verrattomilta tuskilta, vielä pelottavammilta kärsimyksiltä, joita ihmiselle varaavat haudantakaiset salat. Ja välttääkseen sitä, minkä he tietävät kuvitelluksi, he valitsevat kahdesta pahasta sen, jonka tietävät todelliseksi. Sen lisäksi, jos he täten viivyttävät kidutuksen loppua, joka on, kuten kelpo Seneca sanoo, kidutuksen paras puoli, antautuvat he vain yleiseen erehdykseen, joka vain yhä vahvistaa sitä kehää, minne se sulkeutuu, koska kuolinkamppailun pidennys suurentaa kuoleman kauhua ja kuoleman kauheus vaatii hengenlähdön viivyttämistä.
VII.
Omasta puolestaan he sanovat tai saattaisivat sanoa, että tieteen nykyisellä kannalla ollessa, paria kolmea tapausta lukuunottamatta, ei koskaan ole kuoleman varmuutta. Jollei tue elämää viimeisiin rajoihin saakka, vaikkapa sietämättömien kärsimysten hinnallakin, joutuu ehkä tappamaan. Epäilemättä ei voi asettaa yhtä sataatuhatta vastaan, että sairas toipuu. Mutta se on yhdentekevää: jos tuollainen mahdollisuus on olemassa, vaikka se ei useimmissa tapauksissa soisikaan kuin muutaman päivän, enintään muutaman kuukauden lisän elämään, joka ei enää ole oikeata eloa, vaan pikemmin, niinkuin latinalainen sanoi, "pidennettyä kuolemaa", niin nuo satatuhatta kärsimystä eivät ole olleet turhia.