Heinäkuun 4.-14. p:nä vain pistäydyin metsällä päivittäin, sillä olin yhä edelleenkin heikko. Käyttämäni lääke oli aivan uutta; tuskin sitä siinä muodossa on koskaan kuumetta vastaan käytetty. Enkä sitä juuri muille suosittele, sillä vaikka se minut paransikin, tunsin vielä kauan aikaa jälkeenpäin itseni heikoksi.
Nyt olin ollut tässä kovan onnen saaressa kymmenen kuukautta. Minulla ei ollut pienintäkään toivoa päästä täältä pois, ja olin varma siitä, ettei ihmisjalka vielä koskaan ollut tallannut tämän saaren tannerta. Saatuani nyt valmiiksi kelvollisen asunnon päätin tutkia perinpohjin koko saaren, saadakseni selville, oliko siellä muitakin luonnontuotteita kuin ne, joihin tähän mennessä olin tutustunut.
Seitsemäs luku
Samoiluja saarella. — Monenlaisia hedelmäpuita. — Huvila. —
Perheenlisäys. — Oppirahoja. — Vuodenajat.
Heinäkuun 15. p:nä rupesin lähemmin tutkimaan saarta.
Lähdin ensin kulkemaan ylöspäin sen joen rantaa, johon lauttani ensi kerralla olin ohjannut. Kuljettuani pari peninkulmaa huomasin, ettei nousuvesi enää ulottunut sinne saakka. Siellä joki olikin pieni puro, jossa raikas vesi juosta lirisi. Nyt, kuivana vuodenaikana se oli paikoitellen aivan vedetön. Kummallakin rannalla levisi vihantia, ruohoa kasvavia niittyjä. Ylävimmillä paikoilla, jonne tulva ei nähtävästi ulottunut, kasvoi pitkää, paksuvartista tupakkaa. Siellä kasvoi muitakin, kenties hyvinkin arvokkaita kasveja, mutta en tuntenut niitä.
Seuraavana päivänä menin samaa tietä vähän kauemmaksi. Purosta en enää nähnyt jälkeäkään. Vuorimaitten takana alkoi maisema käydä metsäisemmäksi. Täällä oli monenlaatuisia hedelmiä, varsinkin meloneja ja viinirypäleitä. Köynnökset luikertelivat puusta puuhun, ja tertut olivat kypsimmillään, makeita ja mehukkaita. Tämä oli hauska löytö. En kuitenkaan syönyt niitä kovin paljon, sillä muistin vielä hyvin, miten muutamat orjat Afrikassa ollessani olivat niistä sairastuneet, jopa kuolleetkin. Keksin niille paremman käyttötavan: kuivasin ne päivänpaisteessa rusinoiksi ja sain siten terveellistä ruokaa niiksi ajoiksi, jolloin rypäleitä ei kasva.
Siellä sitten vietin koko sen illan ja nukuin yöni puussa. Tämä oli ensimmäinen yö, minkä olin kotoani poissa. Kodiksi asuntoani tästä lähtien sanoinkin.
Seuraavana päivänä kuljin neljän peninkulman verran pohjoista kohti, kahden vuorenselänteen välisen laakson poikki, ja saavuin aukiolle, josta maa näkyi alenevan länteen päin. Muuan pieni, kirkasvetinen puro, joka lähti vuoren rinteestä, juoksi päinvastaiseen suuntaan. Kaikki oli täällä niin raikasta, vihantaa ja kukoistavaa, että saatoin kuvitella olevani ihmiskätten hoitamassa puutarhassa. Kuljin jonkin matkaa tähän rehevään laaksoon. Salaista mielihyvää tuntien ihailin kaunista maisemaa edessäni, vaikka samalla olin hiukan haikealla mielellä. Näin siinä itsekseni ajattelin: minä olen kaiken tuon kuningas ja valtias, minä omistan tuon kaiken, ja jos voisin viedä sen mukanani kotimaahan, niin olisi minulla yhtä uljas perintömaa kuin jollakin aatelisella Englannissa.
Siellä kasvoi runsaasti kookospalmuja, appelsiini- ja sitruunapuita, mutta ei niissä ollut hedelmiä kuin varsin niukalti, ainakaan tähän aikaan vuodesta. Vihreät sitruunat olivat kuitenkin hyvänmakuisia. Tiesin niiden olevan terveellisiä ja myöhemmin pusersin niiden mehua juomaveteen, joka siitä sai raikkaan maun.