Asuttuani saaressa kymmenen tai kaksitoista päivää johtui mieleeni, että täällähän pian unohtaa ajanlaskun eikä enää osaa erottaa sunnuntaita arkipäivistä. Siksipä pystytin suuren, ristinmuotoisen, nelisärmäisen pylvään siihen paikkaan meren rannalle, missä ensin olin noussut maihin, ja koversin siihen puukolla suurin kirjaimin:
Täällä nousin maihin 30. p. syyskuuta 1659.
Tämän pylvään kylkeen vedin sitten puukolla kunakin päivänä viivan, sunnuntaina kahta pitemmän muita, kuukauden ensimmäisenä päivänä taas sunnuntaiviivaa kahta pitemmän. Siinä minun almanakkani viikko-, kuukausi- ja vuosilaskuineen.
Minun on tämän yhteydessä mainittava, että laivasta olin tuonut maihin yhtä ja toista sellaista, mitä en ensi kiireessä ollut ennättänyt sen huolellisemmin tarkastaa, koska en ollut pitänyt sitä tärkeänä. Olin käärinyt nämä tavarat kokoon ja vienyt lautalle semmoisinaan. Lähemmin tutkiessani huomasin niiden joukossa paljon hyödyllistä. Niinpä olin tuonut paperia, kyniä ja mustetta, edelleen kolme, neljä kompassia, muutamia matemaattisia koneita, aurinkokelloja, kiikareita, karttoja ja merenkulkukirjoja. Samoin löysin kolme hyvin säilynyttä Raamattua, jotka olivat tulleet Englannista minun tilaamieni tavaroiden mukana, muutamia portugalinkielisiä kirjoja, pari kolme katolista rukouskirjaa sekä pinon muitakin kirjoja. Kaikki ne panin huolellisesti talteen.
Paperia, kynää ja mustetta koetin käyttää hyvin säästäväisesti. Kirjoittelin muistiin näkemiäni ja kuulemiani niin kauan kuin mustetta riitti, mutta kun se loppui, muistiinpanotkin keskeytyivät, sillä uutta mustetta en pystynyt valmistamaan.
Niin kuin ennen jo olen maininnut, olin ensi kertaa laivalla käydessäni tuonut mukanani kaksi kissaa ja koiran. Niiden merkillisistä vaiheista kerron myöhemmin enemmän. Koira oli minulle monen pitkän vuoden kuluessa uskollinen ystävä. Kaikki ampumani otukset se kantoi luokseni, mitkä suinkin jaksoi. Siinä minulla oli ainainen seurakumppani. Ei puuttunut muuta kuin että se olisi osannut puhua.
Ajan kuluessa oli minulla syytä kaivata muutakin kuin mustetta. Ei ollut lapiota eikä kuokkaa, ei neuloja eikä lankaa. Mitä alusvaatteisiin tulee, niin totuin jo aikaisin olemaan niitä vailla.
Vähitellen alkoi tila teltassa tuntua ahtaalta, kun se oli hujan hajan sullottu täyteen kaikenlaista tavaraa. Saadakseni enemmän tilaa rupesin laajentamaan keittiötäni. Eikä se varsin vaikeata ollutkaan, kun vuori oli haurasta hiekkakiveä. Laajensin luolaa oikealle jonkin matkaa ja siitä yhä enemmän oikealle, kunnes sain puhkaistuksi aukon vuoren toiseen kylkeen. Ja siten oli minulla nyt mukava käytävä linnaani.
Kohta sen jälkeen rupesin rakentamaan tarpeellisia huonekaluja. Istuimista ja pöydästä minulla varsinkin oli puute. Tässä sain taas sen kokemuksen, että pakko on paras opettaja. Minulla oli tähän saakka ollut, kuten sanotaan, peukalo keskellä kämmentä; en ollut ikinä vielä kunnon työkalua kädessäni pidellyt, mutta nyt, kun tarve vaati, kapine toisensa perästä pyörähti kuin pyörähtikin valmiina käsistäni. Syntyi pöytä ja tuoleja. Luolan seiniin ilmestyi vähitellen hyllyjä eri tarve-esineille ja talouskaluille. Seiniin löin koukkuja, joihin ripustin pyssyt ja muut esineet. Loppujen lopuksi oli luolani kuin hyvin varustettu kauppa. Ja näin oli kullakin esineellä oma paikkansa.
Myöhemmin rupesin pitämään päiväkirjaa ja pidin niin kauan kuin mustetta riitti. Liitän muutamia otteita tähän.