Kolmas kohtaus.
Huone vankilassa.
(Herttua, munkin valepuvussa, ja vanginvartija tulevat.)
HERTTUA.
Terveeksi, vanginvartija! Se liette.
VANGINVARTIJA.
Se olen. Mitä haluatte, isä?
HERTTUA.
Vain ihmisrakkaus ja pyhä sääntö
Mun sielu-parkain lohdutukseks tänne
On tyrmään tuonut. Tehkää tehtävänne:
Ne mulle näyttäkää ja kertokaa,
Mit' ovat pahaa tehneet, jotta voisin
Niin täyttää toimeni, kuin minun tulee.
VANGINVARTIJA.
Teen enemmänkin, enemmän jos tarvis.
(Julia tulee.)
Kas, tuoss' on yksi: neiti, joka oman
On nuoruutensa liekkiin suistunut ja
Nimensä polttanut. Hän kantaa lasta,
Jonk' isä kuoloon viedään: nuori mies,
Omansa, ennen rikost' uusimaan
Kuin siitä kuolemaan.
HERTTUA.
Ja milloin hänen
On kuoleminen?
VANGINVARTIJA.
Huomenna, ma luulen. —
(Julialle.)
Teist' olen tointa pitänyt; vain hetki,
Niin teidät täältä toimitetaan pois.
HERTTUA.
Kadutko, kaunis tyttö, syntiäsi?
JULIA.
Sen teen ja tyynnä häpeäni kannan.
HERTTUA.
Sua neuvon tuntoasi tutkimaan
Ja koittelemaan, tottako vai valhett'
On katumukses.
JULIA.
Mielist' otan neuvon.
HERTTUA.
Sa turmaajaasi miestä lemmitkö?
JULIA.
Sen, minkä hänen turmaajaansa naista.
HERTTUA.
Olette tämän synnillisen teon
Siis yksin mielin tehneet?
JULIA.
Yksin mielin.
HERTTUA.
Siis sinun syntis raskaamp' on kuin hänen.
JULIA.
Sen tunnustan ja sitä kadun, isä.
HERTTUA.
Niin oikein, laps, kun vain et kadu siksi,
Ett' tähän häpeään sun synti sai.
Ei moinen suru ole taivaallinen,
Vaan itsekäs, ja näyttää, ettei rakkaus
Meit' aja taivast' etsimään, vaan pelko.
JULIA.
Paheena sitä kadun ma, ja kannan
Ilolla häpeän.
HERTTUA.
Siin' yhä pysy.
Toveris, kuulin, kuolee huomenna;
Hänelle menen lohdutusta viemään.
Sua armo kaitkoon! Benedicite!
JULIA.
Siis kuolee huomenna! Oi, armo nurja,
Mua säästää elämään, jonk' ilona
On pelkkä kuolon kauhu!
VANGINVARTIJA.
Sääli miestä!
(Menevät.)