VII.
Mitä nyt on kaikesta tästä ajateltava? Tuleeko meidän, niinkuin Myers, Newbold, Hyslop, Hodgson ja monet muut, jotka ovat kauvan tutkineet kysymystä, päätyä tunnustamaan voimien ja älyjen eittämätön puuttuminen asioihin, — voimien, jotka palaavat sen suuren virran toiselta rannalta, minkä yli emme luulleet pääsevämme? Täytyykö heidän laillaan tunnustaa, että on yhä useampia tapauksia, missä ei enää ole mahdollista epäröidä kaukovaikutteisen ja spiritistisen otaksuman välillä? Sitä en usko.
Minulla ei ole ennakkoluuloja — mitä hyötyä niistä olisi näihin salaisuuksiin nähden — ei mitään vastenmielisyyttä jälkielämää ja vainajien asioihimme puuttumista kohtaan; mutta on välttämätöntä ja viisasta, ennenkuin jätämme maanpäällisen näkökohdan, tyhjentää kaikki otaksumat, kaikki selitykset, mitä saattaa keksiä. Meidän on valittava kahden tuntemattoman, kahden ihmeen välillä, jos niin haluamme sanoa, joista toinen sijaitsee siinä maailmassa, missä asumme, toinen sellaisella seudulla, jota meistä erottamassa syyllä tai syyttä luulemme olevan nimettömiä avaruuksia, joitten yli ei yksikään elävä tai kuollut olento ole tähän päivään saakka käynyt. On siis luonnollista, että pysyttelemme kotonamme, omassa maailmassa, niin kauvan kuin suinkin voimme täällä pysyä, niin kauan kuin meitä eivät täältä armottomasti karkoita läheisestä syvyydestä nousseet vastustamattomat ja eittämättömät tosiasiat.
Henkiolennon jälkielämä ei ole yhtään epätodenmukaisempi kuin ne ihmeelliset kyvyt, joita meidän on pakko tunnustaa olevan mediumeilla, jos ne riistämme vainajilta. Mutta mediumin, päinvastoin kuin henkiolennon, olemassaolo on eittämätön: siis tulee hengen tai niiden, jotka siihen vetoavat, ensiksi todistaa, että se on olemassa.
Ne oudot ilmiöt, joista juuri puhuimme — ajatuksen siirtäminen tajuttomasta tajulliseen, kaukonäyt, haudantakainen kaukovaikutus — toimivatko ne silloinkin, kun vainajat eivät ole näyttämöllä, kun kokeita tehdään vain elävillä henkilöillä? Sitä ei voisi rehellisesti kieltää. Epäilemättä ei elävien olentojen kesken ole milloinkaan saavutettu sellaisia ilmoitus- tai ilmestyssarjoja kuin suurten spiritististen mediumien, Piperin, Thompsonin ja Stainton Mosesin avulla, eikä sellaista, mitä sisäiseen yhteyteen tai selväpiirteisyyteen nähden voisi niihin verrata.
Mutta jollei ilmiöitten laatu kestäkään vertausta, on kuitenkin kieltämätöntä, että niiden sisäinen luonne on yhtäläinen. On siis johdonmukaista päättää, ettei mediumin haltioitumisen lähde, vaan hänen oma arvonsa, tunneherkkyytensä ja voimansa on sen varsinaisena syynä. Muuten J.G. Piddington, joka on julkaissut asiakirjoilla tarkasti valaistun tutkielman rouva Thompsonista, on selvästi havainnut hänessä, silloin kun hän ei ollut haltioitunut, ja kun ei ollut vähääkään kysymystä hengistä, eräitä totta kyllä alempiarvoisia ilmauksia, mutta täydellisesti samanlaisia kuin ne, joihin kuolleilla oli osansa. Nämä mediumit antavat tai hyväksyvät mielellään, muitta sivutarkoituksitta, alitietoisille kyvyilleen, rinnakkaispersoonallisuuksilleen nimiä, joita salaisuuden verhon toiselle puolelle menneet henget olivat käyttäneet. Se on sana- tai nimikysymys, joka ei lisää mitään asioiden sisäiseen merkitykseen eikä sitä vähennäkään. Mutta jos näitä seikkoja tarkastaa, niin outoja ja tosiaan kuulumattomia kuin muutamat niistä ovatkin, en tapaa yhtään, joka erkanisi suoraan tästä maailmasta tai eittämättömästi tulisi toisesta. Ne ovat, jos niin halutaan, merkillisiä raja-ilmiöitä; mutta ei voida vakuuttaa, että rajan yli olisi astuttu.
[Kts. näistä seikoista, jotka veisivät meidät liian pitkälle, J.O. Piddingtonin kirjoitusta: "Phenomena in Mrs Thompson's Trance", Proceedings, XVIII nidos, s. 180; ja XXIII. s. 286; professori A.C. Pigoun tutkielmaa aiheesta "Cross correspondence" ilman henkien myötävaikutusta.]
Esimerkiksi kertomuksessa sir Oliver Lodgen kellosta, joka on tyypillisimpiä ja pisimmälle meneviä, täytyy myöntää mediumilla olevan ominaisuuksia, joissa ei enää ole mitään inhimillistä. Hänen tulee joko kaukonäköisyyden avulla, siirtämällä ajatus alitietoisesta alitietoiseen, tai haudantakaisella kaukovaikutuksella päästä yhteyteen kellon kuolleen omistajan kahden elossa olevan veljen kanssa; ja näiden kahden kaukana olevan ja keltään ennakkotietoa saamattoman veljen vaistoista sen tulee löytää joukko heidän itsensä unohtamia seikkoja, joiden päälle on kasaantunut viidenseitsemättä vuoden tomu ja pimeys.
Varmaa on, että tällainen ilmiö saa kaikki mielikuvituksen rajat höltymään liitteissään, ja että sitä kieltäydyttäisiin uskomasta, jollei sir Oliver Lodgen lainen mies aluksi olisi sitä varmentanut ja tarkistanut, ja jollei se sen lisäksi olisi osana samanlaisessa tosiseikkaryhmässä, joka osoittaa selvästi, ettei ole puhe aivan ainoalaatuisesta ihmeestä tai odottamattomista, ennenkuulumattomista yhteensattumista. Tässä on yksinkertaisesti esillä näkeminen matkan päästä, haudantakainen kaukonäköisyys ja äärimmilleen kohonnut kaukovaikutus. Ja nuo kolme ihmissielun tutkimattomien syvyyksien ilmestysmuotoa ovat nykyään tieteellisesti todetut ja luokitellut. En tahdo sanoa, että ne sillä olisi selitetty, mutta se on toinen kysymys.
Kun sähköstä puhuttaessa käytetään nimityksiä positiivinen ja negatiivinen, induktio, potentiaali ja vastustus, pannaan samoin sovinnaisia sanoja tosiseikkojen ja ilmiöiden tilalle, joitten sisäistä olemusta ei ollenkaan tunneta, ja siihen täytyykin tyytyä parempaa odotellessa. Ei ole, niin väitän, näiden omituisten ilmiöiden ja niiden välillä, joita meille tarjoo mediumi, joka ei puhu vainajien nimessä, muuta eroa kuin laajuuden ja asteen puolesta, mutta ei suinkaan lajierotusta.