I.
Edellinen äärettömyys, ihanteellinen ja järkemme vaatimuksia paraiten vastaava äärettömyys ei näiden ominaisuuksiensa vuoksi suinkaan ansaitse etusijaa. Meidän on mahdoton aavistaa, mitä meistä siellä tulee, koska siellä näyttää olevan mahdotonta, että jokin kehittyisi joksikin. Meille ei siis jää muuta keinoa kuin tutkistella jälkimäistä, sitä, jonka näemme ja kuvittelemme ajassa ja avaruudessa.
Sitäpaitsi on mahdollista, että se käy ensinmainitun edellä. Olkoon käsityksemme maailmankaikkeudesta kuinka ehdoton tahansa, niin olemme huomanneet aina voivamme myöntää, että se, mitä ei tapahtunut iankaikkisuudessa ennen meitä, tapahtuu jälkeemme tulevassa, ja ettei mikään, paitsi lukemattomat sattumat, estä maailmankaikkeutta, jollei se jo ole sitä saanut, lopultakin saavuttamasta täydellistä tietoisuutta, joka ilmaisee sen kehityksen huippukohdan.