JAGO.
Maannut —
OTHELLO.
Hänen kanssaan?
JAGO.
Niin, kanssa, päällä, miten suvaitsette.
OTHELLO. Kanssa! Päällä! Hyi inhoittavaa! — Liina, — tunnustuksia, — liina! — Tunnustaa ja joutua hirteen vaivastaan! — Ensin hirteen, sitten tunnustus; — se minua värisyttää. — Luonto ei näin mustaan tuskan pilveen itseänsä peittäisi, jos ei se jotakin ennustaisi. Ne eivät ole sanat, jotka näin minua vavistuttavat. — Huu! — nenät, korvat ja huulet! — Onko tuo mahdollista? — Tunnustus! — Liina! — Oi, perkele!
(Kaatuu tainnoksiin.)
JAGO.
Tee työtäs, myrkkyni, tee työtäs!
Näin uskovaiset narrit ansaan saadaan;
Näin moni arvoisa ja siivo nainen
Häpeään syyttä joutuu. — Nouskaa, herra!
Hoi, herra! Hoi, Othello! —
(Cassio tulee.)
Mitä, Cassio?
CASSIO.
Mik' ompi täällä?
JAGO.
Kenraalilla on kaatuvaisen kohtaus;
Tää toinen on; häll' oli yksi eilen.
CASSIO.
Ohauksia siis hierokaa.
JAGO.
Ei, älkää!
Hänt' ei saa tainnoksissaan häiritä;
Hän silloin suustaan vaahtoaa ja oiti
Raivokkaan hurjaks yltyy. Kah, hän liikkuu.
Vetäykää hetkeks pois; hän kohta tointuu.
Kun mennyt on hän, tärkeätä mull' on
Puhuttavaa.
(Cassio lähtee.)
No, herra, kuink' on laita?
Satutitteko päänne?