CASSIO.
Onnellisiss' aivan;
Hän tytön sai, mi kaikkein kuvausten
Ja rohkeimmankin maineen kanssa kilpaa;
Somimman kynän kehutkin hän voittaa
Ja puhtahassa luonnon pukimessaan
Saa taiteen ymmälle. —
(2 ylimys palajaa.)
No, ken on tullut?
2 YLIMYS. Othellon vänrikki vaan, eräs Jago.
CASSIO.
Sep' aivan onnekas ja joutu matka.
Säät rajut, vinhat myrskyt, karjaspäät,
Lietselät, umpiluodot, jotka piillen
Salassa viatonta taikaa väijyy,
Kuin kauneutta he tuntis, murhamielens'
Unohtavat, ja ehjän' ohi kulkee
Tuo jumalatar Desdemona.
MONTANO.
Ken se?
CASSIO.
Hän, josta puhuin, valtiaamme valtias,
Jot' uljas Jago saattaa: tulollaan hän
Ehdätti toivehemme viikon päivät. —
Zeus suuri! varjele Othelloa,
Sen purjeet täytä henkes voimall', että
Aluksellaan hän valkamamme siunais,
Sylihin Desdemonan hehkuin vaipuis,
Lois sammuneihin mieliin uutta tulta
Ja koko Kypron lohduttais.
(Desdemona, Emilia, Jago, Rodrigo seuralaisineen tulevat.)
Oi, kas!
Kas, laivan rikkaus on maalle noussut! —
Sen eteen polvillenne, Kypron miehet! —
Signora, terve sulle! Taivaan armo
Edestä, takoa ja kaikin puolin
Sua ympäröitköön!
DESDEMONA.
Kiitos, uljas Cassio!
Mit' uutta minun miehestäni kuuluu?
CASSIO.
Hän viel' ei ole tullut; muut' en tiedä,
Kuin ett' on terve hän ja kohta saapuu.
DESDEMONA.
Oo! mutta pelkään. — Miten jäi hän teistä?
CASSIO.
Tuo pilvien ja meren suuri kiista
Eroitti meidät. Mutta, vaiti! Laiva!
(ULKOA.)
Kah! laiva, laiva!