DOGI.
Todistust' ei väite,
Jos teill' ei ole häntä vastaan syitä
Parempia kuin moinen tyhjä luulo
Ja ainainen ja kurja todenmoisuus.
1 SENAATTORI.
Mut sanokaa, Othello: olettenko
Kavalin pakkokeinoin myrkyttänyt
Ja tytön mielen vallannut, vai onko
Pyyteenne siivo ollut, moinen, joka
Lähentää sielun sieluun?
OTHELLO.
Tehkää hyvin
Ja "joutsilinnast'" impi noutakaa;
Minusta isän kuullen haastakoon hän.
Jos tytön puhe minut viekkaaks näyttää,
Niin antamanne luottamus ja toimi
Pois ottakaa, niin, viekää vaikka henki!
DOGI.
No, tuokaa Desdemona tänne.
OTHELLO.
Mukaan,
Vänrikki! Paikan tunnette te parhain.
(Jago ja muutamia seuralaisia lähtee.)
Siks kunnes saapuu hän, niin totta kuin ma
Vikani taivahalle tunnustan,
Niin totta teille korvin kuullaksenne
Nyt kerron, kuin tuon kaunon lemmen voitin,
Ja minun hän.
DOGI.
Othello, kertokaa se.
OTHELLO.
Immen isä
Mua suosi, kutsui minut usein luokseen,
Kyseli elämäni kaikki vaiheet
Vuodesta vuoteen, taistelut ja voitot
Ja muutkin kohtaloni. Kaikki hälle
Ma selvittelin, poikavuosist' alkain
Ja itse tarinoimishetkeen saakka.
Mont' onnetonta seikkaa siinä kerroin
Ja julmaa vaaraa merellä ja maalla;
Kuin rynnätessä tuskin surman vältin;
Kuink' otti korska vihamies mun vangiks
Ja orjaks myi mun; kuinka pelastuin ma;
Ja kulkuretkieni kummat vaiheet.
Tilaisuutt' oli siinä puheeks ottaa
Avarat rotkot, karut auhdot, vuoret
Ja louhokset ja lumihuippu-vaarat
Ja toisiansa syövät kannibalit
Ja antropophagit ja muut, joill' oli
Pää hartioitten alla. Desdemona
Hän harras oli näitä kuulemaan,
Mut pois hänt' usein askarehet vaati,
Ja kun ne kiireest' oli suorittanna,
Palasi taas hän sekä ahnain korvin
Puhettan' ahmi. Tuon kun huomasin ma,
Valitsin ajan, keksin keinon, jolla
Häneltä lypsin pyynnön hartahan,
Ett' tarinoisin retkeilyni kaikki,
Joist' oli hän vaan kuullut kappaleita
Ja niitäkään ei tarkoin. Minä suostuin,
Ja monast' itkun houkuttelin hältä,
Kun jonkun kovan kohtauksen kerroin,
Mink' olin nuorna kärsinyt. Kun päätin,
Sain mailman täyden huokauksia palkaks;
Hän vakuutti: "Oi kummaa, kumman kummaa!
Oi, sääli tuota, ihmeen sääli!" Toivoi,
Ett'ei hän tuota kuullut ois, mut sitten
Hän toivoi, ett' ois hänkin moinen mies.
Mua kiitti, pyytäin, jos mull' ystäv' olis,
Ken häntä lempis, että kertomahan
Hänt' opettaisin näin, niin hänet varmaan
Hän ottais. Yskän ymmärsin ja kosin.
Hän kohtaloni vuoksi mua lempi,
Ma häntä hänen säälintänsä tähden.
Tuo ainoa on taika mitä käytin.
Täss' ompi hän: todistakoon hän itse.
(Desdemona ja Jago seuralaisineen tulevat.)
DOGI.
Minunkin tyttäreni voittais varmaan
Tarina tuo. Brabantio hyvä, parhaaks
Nyt kääntäkäätte mit' on rikottu:
Parempi miekan tyngell' otella
Kuin käsin paljain.
BRABANTIO.
Pyydän, häntä kuulkaa;
Jos puolekskin hän kosineensa myöntää,
Periköön ikisurma mun, jos miestä
Ma vielä soimaan. — Tule tänne, daami;
Täss' oiva seurassa ket' enimmin
Sun kuulla tulee?