ROSSE.
Fifestä, armollinen kuninkaani.
Siell', ilmaa piesten, liput Norjan liehtoo
Väkemme viileäksi. Norja itse
Hirveillä joukoillaan, ja apunansa
Tuo kurja kavaltaja Cawdor-thani,
Aloitti julman taistelun, siks että
Bellonan rautahame sulho,[3] hälle
Ruveten vertaiseksi, — käsi kättä
Ja miekka kavaltajan miekkaa vasten —
Masensi korskan mielen. Lyhyesti:
Me voiton saimme.
DUNCAN.
Mikä suuri onni!
ROSSE.
Niin että nyt Sven, Norjan kuningas,
Meilt' anoo rauhaa. Mutta kaatuneitaan
Ei haudata hän saanut, ennenkuin hän
Saarella pyhän Columbanin maksoi
Viistuhat taaleria yhteiskassaan.
DUNCAN.
Tuo Cawdor luottoan' ei enää petä. —
Julista hälle surma. Macbeth nyt
On Cawdor-thanin arvon perinyt.
ROSSE.
Sen täyttää tahdon koittaa.
DUNCAN.
Hän minkä menetti, sen Macbeth voittaa.
(Lähtevät.)
Kolmas kohtaus.
Nummi.
(Ukkosen jylinää. Samat kolme noitaa tulevat.)
1 NOITA. Miss' olet ollut, sisko?