Ranskalaisten leiri lähellä Doveria.
(Kent ja muuan ritari tulevat.)
KENTIN KREIVI.
Miks Ranskan kuningas niin äkkipäätä
Kotihin läksi, tiedättekö syyn?
RITARI.
Jäi joku valtatoimi kesken, jonka
Hän vasta täällä muisti ja jok' uhkas
Niin suurta vaaraa tuottaa valtiolle,
Ett' oli paluu välttämätön hälle.
KENTIN KREIVI.
Kenenkä päälliköks hän jätti tänne?
RITARI.
Ranskanmaan marskin, Monsieur le Fer'in.
KENTIN KREIVI.
Vaikuttiko kirjeenne kuningattaressa mitään näkyväistä murhetta?
RITARI.
Oi, kyllä; hän sen luki minun nähden,
Ja silloin tällöin iso kyynel vieri
Poskillen alas. Kuningatar oli
Hän tuskan yli, joka kapinoitsi
Kuninkaaks hänen ylitsensä päästä.
KENTIN KREIVI.
Hän heltyi siis!
RITARI.
Ei raivoon; murhe vainen
Ja kärsimys ne kilpas, kumpi häntä
Enimmin kaunistais. Oletten nähnyt
Sadetta päivänpaisteella; niin hänkin,
Mut kaunihimmin, hymyili ja itki.
Nuo punahuulten hymyt autuaat
Ei näytä tienneen silmäin vierahista,
Jotk' erkani kuin timanteista helmet. —
Koriste kallis murhe ois, jos kaikki
Noin kaunistais se.
KENTIN KREIVI.
Eikö haastanut hän?