OSWALD.
Mihin saamme hevosemme panna?
KENTIN KREIVI.
Liejuun.
OSWALD.
Hyvä mies, sano se, jos rakastat minua.
KENTIN KREIVI.
En rakasta sinua.
OSWALD.
Se ei minua koske.
KENTIN KREIVI. Jos saisin sinut Lipsburgin lammastarhaan, niin kyllä näyttäisin että koskee.
OSWALD.
Miksi mua näin kohtelet? En tunne sua.
KENTIN KREIVI.
Sinut, mies, tunnen niinä.
OSWALD.
Ken olen sitten?
KENTIN KREIVI. Konna, lurjus, lautasen nuoleskelija, halpa, röyhkeä, tyhmä, ryysyinen, ruokoton ryökäle, kolme mekkoa yllä, sata puntaa taskussa ja karkeat sukat jalassa; maitomaksainen riitapukari, peiliin mielistynyt huorimus, hätähoppuinen, teikaileva narri; raukka, jolla ei ole muuta omaa kuin arkku; mies, joka pelkästä palveluksen himosta voisit tulla parittajaksi, etkä ole mitään muuta kuin konnan, kerjäläisen, pelkurin ja parittajan sekasotkua, halvan tuliporton poika ja perillinen, jota pieksen, niin että suu väärässä parut, jos kiellät pienintäkään rahtua arvonimistäsi.