MESSALA.
Mihinkä jäi hän?
TITINIUS.
Toivotonna aivan
Orjansa kanssa kunnahalle tälle.
MESSALA.
Tuoll' eikö maassa makaa hän?
TITINIUS.
Hän makaa
Kuin olis hengetön. Voi!
MESSALA.
Hänkö on se?
TITINIUS.
Ei, Messala, se oli hän, mut enää
Ei Cassiot' ole. — Ilta-aurinkoinen,
Kuin sinä säderuskoss' yöhön vaivut,
Niin laski veriruskoon Cassion päivä!
Nyt Rooman aurinko on laskenut.
Nyt päivämme on päässä; pilvet, usmat
Ja vaarat uhkaa; työmme nyt on tehty!
Epäilys voitostani tuon sai aikaan.
MESSALA.
Epäilys kaikesta sen aikaan sai.
Kirottu hairaus, raskaan mielen lapsi!
Miks olemattomia kuvaat herkkäin
Ihmisten mieliin? Hairaus, valeen siitty!
Ei onnellinen ole koskaan syntys:
Sa surmaat äidin, joka sua kantoi.
TITINIUS.
Hoi, Pindarus! Miss' olet, Pindarus?
MESSALA.
Titinius, etsi häntä; ma sill' aikaa
Käyn jalon Bruton luona, jonka korvaan
Sanoman tuon ma työnnän; sanon: työnnän;
Myrkkyiset nuolet, näet, ja tuima teräs
On Bruton korvaan yhtä tervetulleet
Kuin kuolonsana tää.
TITINIUS.
Messala, joudu!
Sill' aikaa minä Pindarota etsin.
(Messala lähtee.)
Miks, uljas Cassius, lähetit mun pois?
Satuinhan ystäviisi; nehän painoi
Tän voitonmerkin otsaani ja käski
Sen sulle tuomaan; soihan riemuhuudot!
Ah, väärin olet käsittänyt kaikki!
Vaan varro, ota otsaas tämä seppel,
Sen Brutosi mun käski sulle antaa:
Ma käskyn täytän. — Tule, Brutus, joutuun,
Niin näet kuin Cassiota kunnioitan! —
Jumalat, anteeksi — Rooman tapaa tää:
Titinion Cassion miekka lävistää!