LUCIUS.
Jos tahdotte, niin kyllä.
BRUTUS.
Tahdon, poika.
Sua paljon vaivaan, mutta nöyrä olet.
LUCIUS.
Velvollisuuten' on se.
BRUTUS.
Ei mun pitäis
Velvoilisuuttas käyttää yli voimais:
Lepoa, tiedän, vaatii veri nuori.
LUCIUS.
Min' olen nukkunut jo, hyvä herra.
BRUTUS.
No, sepä hyvä; untas saat sa jatkaa;
En kauan sua vaivaa; jos ma elän,
Sua palkitsen. —
(Laulua ja soittoa.)
Uninen sävel! — Murhallinen uni!
Noin lyijysauvallasko poikaa painat,
Kun sulle soittaa hän? — Hyv' yötä, lapsi!
Ei sydänt' ole mulla herättää sua.
Mut jos sa nuokut, särjet soittimes;
Sen otan pois. Nyt, poikani, hyv' yötä! —
Mut, annas olla, lehden kai ma taitoin,
Kun päätin lukuni? — Täss' on se, luulen.
(Istuutuu.)
(Caesarin haamu ilmestyy.)
Kuink' on tuo valo himmi! — Haa! ken tuossa?
Se, luulen, on vaan silmissäni heikkous,
Jok' ilmiön tuon hirvittävän luopi.
Se käypi päälle. — Oletko sa ken?
Jumala, enkeli vai perkelekö,
Kun hiukset pöyristät ja veren jäädät?
Mik' olet, sano?
HAAMU.
Paha henkes, Brutus.
BRUTUS.
Ja miksi tulet?
HAAMU.
Kertomahan, että
Philippin luona näät mun jälleen.
BRUTUS.
Hyvä!
Siis nään sun jälleen?