LUCILIUS.
Sävyisästi ja kohteliaasti aivan,
Mut ei niin helläll' ystävyydellä,
Niin suoralla ja tuttavalla lailla
Kuin ennen muinoin.
BRUTUS.
Ystävän sa kuvaat,
Jonk' ompi lämpö jähtynyt. Lucilius,
Kun rakkaus alkaa sairastaa ja kuolla,
Se käyttää pakkotapoja; mut suora
Ja puhdas ystävyys ei juonta tunne.
Kavala mies, kuin hepo pohdikas,
Rehentelee ja näyttää uljahalta,
Mut verisen kun kannus-iskun tuntee,
Niin kaatuu harja ja, kuin luihu luuska,
Se uupuu. — Miss' on miehen sotajoukko?
LUCILIUS.
Yöks oli määrä Sardeesen sen jäädä;
Mut suurin osa, koko ratsasväki,
On hällä myötänä.
(Marssi kuuluu.)
BRUTUS.
Vait! Hän jo saapuu.
Marssissa hiljaisessa häntä vastaan!
(Cassius ja sotamiehiä tulee.)
CASSIUS.
Seis!
BRUTUS.
Seis! Anna käskyn käydä,
1 SOTAMIES. Seis!
2 SOTAMIES. Seis!