(Antonius ja Trebonius lähtevät. Caesar ja senaattorit
istuutuvat.)
DECIUS.
Miss' on Metellus Cimber? Caesarille
Hän armokirjans' oiti antakoon.
BRUTUS.
Hän valmis on; käy luo ja auta häntä.
CINNA.
Sun, Casca, tulee ensin kättäs nostaa.
CAESAR.
Kaikk' onko valmiit? — Mitä puutteit' auttaa
Tuleepi Caesarin ja neuvoskunnan?
METELLUS.
Ylevä, mahtava ja suuri Caesar,
Metellus istuimesi juureen laskee
Sydämen nöyrän —
CAESAR.
Se ei kelpaa, Cimber!
Tuo liehakoiminen ja kurja nöyryys
Voi halvan rahvaan verta kuohuun nostaa
Ja lapsen leikiks tehdä valmiin säännön
Ja sanan vankan. Älä ole hupsu
Ja verta Caesarin niin herkäks usko,
Ett' tosiluonnostaan sen pehmittäisi
Se, josta heltyy narrit: lipokieli
Ja hännänlierutus ja köyryselkä!
Lain kautta veljes maanpakoon on syösty;
Jos hänen puolestaan sa pokkuroitset
Ja liehakoit ja kerjäät, niin sun potkaan
Kuin koiran ulos. Caesar ei tee väärin,
Se tiedä, eikä lepy ilman syytä.
METELLUS.
Tääll' eikö arvokkaampaa kieltä, joka
Caesarin korviss' ihanammin kaikuis,
Palauttain pakolaisen veljeni?
BRUTUS.
En liehakoi, mut kättäs suutelen,
Ja pyydän, Caesar, että Publius Cimber
Sais luvan viipymättä palata.
CAESAR.
Kuin? Brutus?