DECIUS.
Ei vaaraa: niin jos on hän päättynytkin,
Ma hänet muutan. Mielellään hän kuulee
Ett' yksisarvisen voi puilla pyytää,[2]
Hapaalla jalopeuran, peilill' otson,
Kuopalla norsun, maireill' ihmisen.
Mut jos ma sanon: mairetta hän vihaa,
Niin mieltyy hän ja perin maireissaan on.
Mun suokaa toimia:
Min' osaan kyllä miehen mielen kääntää,
Ja Capitoliin minä hänet tuon.
CASSIUS.
Ei, mennään kaikin häntä noutamaan.
BRUTUS.
Siis kahdeksalta viimeistäänkin, niinkö?
CINNA.
Niin, viimeistäänkin; muistakaa se kaikki.
METELLUS.
Ligarius vihaa Caesaria, joka
Pompejon kiitoksista häntä sätti.
Sep' ihme, ettei häntä kenkään muista.
BRUTUS.
Metellus hyvä, lähde hänen luokseen;
Mua lempii hän ja syystäkin; sa hänet
Vaan tänne laita, kyllä häntä höylään.
CASSIUS.
Meit' aamu yllättää; hyvästi, Brutus!
Pois, veikot; muistakaatte sananne,
Ja kelpo roomalaisin' ilmaantukaa.
BRUTUS.
Iloiset, ripsaat olkaa, hyvät herrat,
Ja hankett' älköön katse ilmi tuoko;
Vaan olkoon, niinkuin meidän näyttäjöillä,
Vakainen muotonne ja mieli vilkas.
Niin, hyvää huomenta nyt, hyvät herrat!
(Kaikki lähtevät, paitsi Brutus.)
Hoi, Lucius! — Uness' aivan? — Yhtä kaikki.
Sa nauti mesikastett' unen armaan;
Ei näköij' eikä houreit' ole sulla,
Joit' aivoon ahkerasti huoli kuvaa.
Siks unes on niin raskas.
(Portia tulee.)
PORTIA.
Brutus kulta!