KUNINGATAR.
Jos sanat henkeä, henki elämätä,
Niin, usko pois, ei elämätä mulla
Sun sanojasi ulos hengittää.
HAMLET.
Ma viedään Englantiin, sen tiedättenhän?
KUNINGATAR.
Ah! sen ma unhotin. Niin päätös on.
HAMLET.
Lukitut kirjeet on; ja kumppanini,
Nuo molemmat, joit' uskon niinkuin kyitä,
Työn toimittavat, luovat tien ja vievät
Mun konnuuteen. No, menköön! Sepä sutkaus,
Jos miinaajan veis oma ruutins' ilmaan!
Kovalta ottaa, jos en kaiva vaaksaa
Ma syvemmälle heidän ruutisuontaan
Ja paiskaa heitä kuuhun. Ihanaa,
Kun yhdess' ottelee kaks kavalaa! —
Tuo miesi mulle kiireen antaa;
Vien lähihuoneesen sen ihravatsan.
Hyvästi, äiti! — Salaneuvos tää
Nyt hiljaa, vait on, aivan sanatonna,
Se vanha narri, lörpäkkö ja konna.
Nyt matkaan, hyvä herra; teistä tahdon
Ma joutuun päästä. — Hyvää yötä, äiti!
(Menevät eri haaralle: Hamlet laahaten perässään Poloniusta.)
NELJÄS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Huone linnassa.
(Kuningas, kuningatar, Rosencrantz
ja Gyldenstern tulevat.)
KUNINGAS.
Nuo syvät huokaukset mielt' ei vailla;
Syy ilmaiskaa, se täytyy meidän tietää.
Miss' ompi poikanne?
KUNINGATAR.
Hetkeksi meidät yksin jättäkää. —
(Rosencrantz ja Gyldenstern menevät.)
Voi, puolisoni, mitä näin tän' yönä!