HAMLET.
Minä pyydän teitä.
GYLDENSTERN.
En osaa siinä yhtäkään temppua, prinssi hyvä.
HAMLET. Se on yhtä helppoa kuin valhetteleminen. Hallitkaa noita äänireikiä sormilla ja peukalolla, puhaltakaa suullanne siihen henkeä, ja se puhuu mitä suloisinta sävelkieltä. Katsokaas, tuossa on läpäkkeet.
GYLDENSTERN. Mutta minä en kykene saamaan niistä irti vähääkään sointua; minulla ei ole sitä taitoa.
HAMLET. No, nähkääs nyt, kuinka katalana raukkana minua pidätte. Tahdoitte minua soittaa; olitte tuntevinanne äänireikäni; tahdoitte minulta temmata syvimmän salaisuuteni; tahdoitte koetella ääniäni matalimmasta korkeimpaan; ja paljon sointua, suloisin ääni on tuossa pienessä soittokalussa, ettekä kuitenkaan saa sitä soimaan. Tuhat tulimmaista! Luulettenko, että minua on helpompi soittaa kuin huilua? Sanokaa minua miksi soittokaluksi tahdotte, soinnuttomaksi kyllä minut saatte, mutta soittaa ette minua voi. —
(Polonius tulee.)
Jumal' antakoon hyvää päivää.
POLONIUS.
Prinssi hyvä, kuningatar haluaa puhutella teitä, ja nyt heti.
HAMLET.
Näettenkö tuota pilveä tuolla? Se on melkein kamelin muotoinen.
POLONIUS.
Niin maarin, kamelin näköinen todellakin.