KUNINGATAR.
Olen kuuliainen. Mutta
Mit', Ophelia, sinuun tulee, toivon,
Ett' ihanuutes on se armas aihe,
Mi Hamletia hurmaa; toivon myöskin,
Ett' avus hänet järjilleen taas saattaa,
Molempain kunniaks.
OPHELIA.
Sit' itse toivon.
(Kuningatar menee.)
POLONIUS.
Kävele tääll', Ophelia! — Nyt piiloon,
Jos suvaitsette. — (Ophelialle.)
Lue tuota kirjaa;
Sen varjoll' yksin-olosi sä peität. —
Siit' usein soimataan, — ja liian usein
Se nähdään, — että hurskaall' olennolla
Ja hartahalla muodoll' itse pirun
Makeaks teemme.
KUNINGAS.
Liiaksikin totta!
Se puhe tuimast' omaantuntoon sattui!
Ruseella kaunistettu porton poski
Ei, keinoon katsoin, häijymp' ole kuin
Makeitten sanain suhteen minun työni.
Voi, taakkaa raskasta!
POLONIUS.
Hän tulee; piiloon, herra kuningas.
(Kuningas ja Polonius poistuvat.)
(Hamlet tulee.)
HAMLET.
Ollako vai ei olla, siinä pulma:
Jalompaa onko hengen kärsiä
Kaikk' inhan onnen iskut sekä nuolet
Vai käydä miekkaan tuskain merta vastaan,
Lopettain kaikki? — Kuolla, — nukkua,
Ei muuta; — luulla, uness' että päättyy
Tuhannet kiusat nuo ja sieluntuskat,
Nuo lihan perinnöt, — se loppu hartaast'
Ois halattava. Kuolla, nukkua: —
Nukkua! kenties uneksia? — siinä
Se vastus. Millaiset lie unet kuolon,
Kun poiss' on maalliset nuo ahdistukset,
Se arveluttaa. Ja nuo arvelukset
Ne elon kurjuutta niin pitkittävät.
Ken kärsis ajan ilkkua ja vitsaa,
Hylätyn lemmen tuskaa, korskan pilkkaa,
Vääryyttä sortajan, lain väännellystä,
Virastolt' ylpeitä ja potkuja,
Joit' ansiokkaat epatoilta saavat,
Jos puukon tutkaimella suoran tehdä
Vois elämästään? Ken nuo haitat kärsis
Ja hikois, voihkais elon kuorman alla,
Jos pelko, mitä tulee kuolon maassa, —
Tuoss' salatussa, jost' ei matkamiesi
Palaja ykskään, — niin ei huumais mieltä,
Ett' ennen kärsimme nää tietyt vaivat,
Kuin uusiin riennämme, joit' emme tunne?
Näin pelkureiks meit' omatunto saattaa,
Ja päätöksemme luonnonraittiin muodon
Mietinnän kalvas karva sairaaks muuttaa,
Ja innokkaat ja ytimekkäät hankkeet
Uraltaan luistavat tuost' arvelusta
Ja teon nimen kadottavat. — Vaiti!
Ihana Ophelia! — Nainen, sulje
Rukouksiisi rikokseni kaikki.
OPHELIA.
Kuin voitte, prinssi, monest' ajasta?
HAMLET.
Nöyrästi kiitän; hyvin, hyvin, hyvin.