POLONIUS (osoittaen päätään ja kaulaansa).
Tuo tuosta eroittakaa, jos on toisin.
Ja jäljen kun vaan löydän, kyllä keksin,
Miss' salattun' on totuus, vaikka ois se
Maan uumenissa.
KUNINGAS.
Mitä tulis tehdä?
POLONIUS.
Kuin tiedätten, hän usein tuntikaudet
Käy täällä käytävässä.
KUNINGATAR.
Se on totta.
POLONIUS.
Ophelian silloin hänen luokseen päästän;
Me seinäverhon taakse kätkeymme
Ja tarkkaamme. Jos Hamlet hänt' ei lemmi
Eik' ole järjiltään siis senvuoks mennyt,
Niin virkamiehenä en pyydä olla,
Vaan auran kurkeen tartun.
KUNINGAS.
Tehdään se.
KUNINGATAR.
Mut, kas, kuin synkkänä hän käy ja lukee,
Tuo raukka, tuolla.
POLONIUS.
Pois, ma pyydän, menkää.
Het' isken häneen kiinni; — saanko luvan?
(Kuningas, kuningatar ja seuralaiset menevät.)
(Hamlet tulee lukien.)
POLONIUS.
Kuin voitte, hyvä Hamlet prinssi?