HAAMU.
Mua älä sääli; hartaasti vaan kuule,
Mit' ilmoitan.
HAMLET.
Mun tulee kuulla; puhu.
HAAMU.
Ja kostaa myös, kun kuullut olet.
HAMLET.
Mitä?
HAAMU.
Min' olen isäs henki,
Tuomittu ajaks öisin kulkemaan,
Ja päivät paastoomahan valkeassa,
Siks kunnes elämäni inhat synnit
Tulessa puhdistuvat. Jos ois lupa
Ilm' antaa vankeuteni salaisuudet,
Tarinan kertoisin, min lientein sana
Veis sulta mielen, veren nuoren hyytäis,
Kuin tähdet radaltansa silmät syöksis,
Hajoittais sykkyräiset suortuvat
Ja joka hiuskarvan pystyyn nostais
Kuin hurjan piikkisian harjakset.
Mut ijäisyyden töit' ei eläväiset
Saa korvat tietää. — Kuule, Hamlet, kuule,
Jos armast' isääs rakastit sä koskaan, —
HAMLET.
Oi, Herra taivaan!
HAAMU.
Murhansa julma, luonnoton sa kosta.
HAMLET.
Murhansa?
HAAMU.
Murhansa, jok' on itsestään jo julmaa,
Mut tämä luonnottomin, kauhein, julmin.
HAMLET.
Se kerro siis, jott' yhtä kerkein siivin,
Kuin hartaus ja rakkauden aatos,
Ma kostoon syöstä saan.