(Menee.)
KUNINGATAR (Clotenille).
Seuraa kuningasta.
CLOTEN.
Pisanio, tuo palvelija vanhus.
On poikess' ollut kaksi päivää.
KUNINGATAR.
Mene! —
(Cloten menee.)
Pisanio, Posthumuksen taattu mies!
Hän on se myrkky. Josp' ois sen vuoks poissa,
Ett' on hän sitä juonut, luullen sitä
Hyväksikin! Mut tytär, miss' on hän?
Kentiesi hänet valtasi epätoivo,
Tai lemmen hehkusiivill' ehkä lensi
Halutun Posthumuksen luo. Hän mennyt
On kuolemaan tai häpeään; ja mulle
Se yhtä on; kun poissa on hän vain,
Britannian kruunu mun on hallussain. —
(Cloten palajaa.)
No poika?
CLOTEN.
Karuss' on hän, se on varma.
Kuningast' ilahuttaakaa; hän raivoo;
Lähetä hänt' ei kukaan tohdi.
KUNINGATAR (syrjään).
Hyvä!
Ja hautaan hänet vieköön suru syvä!
(Menee.)
CLOTEN.
Lemmin ja vihaan häntä; hän on kaunis
Ja ruhtinaallinen ja tenhovampi
Kuin nainen, naiset, koko sukupuoli.
Hänell' on jokaisesta paras osa,
Ja kaikist' yhdistettynä hän voiton
Vie kaikista. Siks häntä lemmin. Vaan kun
Mua inhoo hän ja halpaan Posthumukseen
Lempensä tuhlaa, tuo niin älyn raiskaa,
Ett' edut muutkin ehtyy; siitä syystä
Vihata päätän häntä, vieläpä
Hänelle kostaa. Sillä, kun on narrit —
(Pisanio tulee.)
Ken siellä? Mitä? Vehkeiletkö, lurjus?
Käy tänne! Soma parittaja! Konna,
Miss' on sun rouvas? Sano joutuun, tai
Saat mennä hornaan heti.
PISANIO.
Hyvä prinssi!
CLOTEN.
Niin, missä rouvas? Kautta Zeun! En kysy
Sit' enää toiste. Salaluikki sinä,
Salaisuus ilmi, taikka sydämmestäs
Sen riistän maalle! Armaansako luona,
Jonk' alhaisuuden leiviskäst' ei irti
Saa arvon hiukkaa!