CYMBELINE.
Yhtyneet jo siis!
ARVIRAGUS.
Niin olemme.
GUIDERIUS.
Ja heti rakastuimme,
Siks kunnes hänet kuolleeks luulimme.
CORNELIUS.
Niin, kuningattarenko juomasta?
CYMBELINE.
Oi, kumma vaisto! Milloin kuulen kaikki?
Täss' äkin katkotussa tarinassa
On monta haaraa, joiden syyt ja säikeet
Erittää täytyy. Missä, kuinka elit?
Kuin jouduit palkkoihin tuon roomalaisen?
Kuink' yhdyit veljiisi? Kuin heidät jätit?
Hovista miksi pakenit, ja mihin?
Nää kaikki, sekin, miksikä te kolme
Kävitte taisteluun, ja paljon muuta,
Ties kuinka paljon liekään kyseltävää,
Lisäksi kaikki syrjäseikkain vaiheet;
Mut tämä laaja kysely ei paikkaan
Eik' aikaan sovi. Nähkääs, Posthumus
Jo Imogeniss' ankkuroi, ja tämä,
Salaman vienon lailla, iskee silmää
Hänehen, veljiin, minuun, roomalaiseen,
Iloa kaikkiin leimuten ja kaikilt'
Iloa saaden vastaan. Lähtekäämme,
Ja templiss' uhratkaamme polttouhrit! —
(Belariukselle.) Sin' olet veli mulle, nyt ja aina.
IMOGEN.
Ja isä mulle; tähän onnentilaan
Mua autoitte.
CYMBELINE.
Näin kaikki riemuitsevat,
Pait vankiraukat; hekin iloitkoot
Ja lohdust' osan saakoot.
IMOGEN (Luciukselle).
Hyvä herra,
Nyt autan teitä.
LUCIUS.
Onnellinen olkaa!
CYMBELINE.
Kadonnut soturi, tuo uljas urho,
Omansa tässä oisi kaunistamaan
Kuninkaan kiitoksia.