BRUTUS.
Niin, hulluutt aivan! Kun hän maataan lempi.
Se häntä kunnioi.
MENENIUS.
Kun syöpä tullut
On jalkaan, jost' on hyöty meille ollut,
Koht' unhotammeko —
BRUTUS.
Vait siinä! — Hänen
Kotiinsa murtakaa, pois raastakaa hän,
Ett'ei tuo rutto tartunnaistaan pääse
Levittämään.
MENENIUS.
Yks sana vaan, yks sana!
Nopea tiiker'-raivo tuo kun katuu
Hätäistä kiirettään, sen liian myöhä
Sitoa nilkkoihin on lyijypainot.
Lain mukaan menetelkää; muuten syntyy —
Kosk' on hän rakastettu — puolueita,
Ja suuren Rooman tuhoo Rooman miehet.
BRUTUS.
Jos niin ois, —
SICINIUS.
Mitä siinä rupatatte?
Lakia kuinka kuulee hän, sen näimme:
Aediiliä löi hän, meitä uhkas. — Tulkaa!
MENENIUS.
Sodassa — muistakaa — hän kasvanut on
Siit' asti kuin hän miekkaa jaksoi kantaa.
Ei sanojaan hän seulo: jauhot, liidet
Sekaisin hämmentää hän. Minun suokaa
Hänt' etsiä; ma takaan, että saapuu
Sovussa laillisesti vastaamaan hän
Uhalla hengen.
1 SENAATTORI.
Arvoisat tribuunit,
Se keino ihmismäinen on; tuo toinen
Verinen olis liiaks; eikä tiedä,
Mik' olis loppu.
SICINIUS.
Arvoisa Menenius,
Te olette siis kansan valtuutettu. —
Pois aseet, miehet!
BRUTUS.
Kotiin älkää menkö.