COMINIUS.
Tuossa äitis!
CORIOLANUS.
Oi, sa mulle
Menestyst' olet jumalilta kaikilt'
Anonut, tiedän sen.
(Polvistuu.)
VOLUMNIA.
Ei, nouse, urho,
Mun oma Marcioni, jalo Cajus,
Jok' urhotöistäs juur' sait mainenimen,
Mik' oli se? Coriolanus? — Niinkö? —
Mut, vaimos —
CORIOLANUS.
Sulo valtiaani, terve!
Ehk' oisit nauranut, jos ruumiin' oisin
Ma palannut, kosk' itket nyt, kun voitin?
Oi, kultani, Coriolissa leskill'
On silmät tuommoiset, ja poikiansa
Surevill' äideillä.
MENENIUS.
Oi, jumalat
Sun kruunatkohot!
CORIOLANUS.
Vieläkö sä elät? —
(Valerialle.)
Anteeksi, rouvaseni!
VOLUMNIA.
Enhän tiedä
Mihinkä käännyn. — Tervetullut kotiin!
Ja tekin, päämies! — Tervetulleet kaikki!
MENENIUS.
Niin, satatuhat kertaa tervetulleet!
Ma voisin itkeä ja voisin nauraa.
Kevyt on mieleni ja raskas. Terve!
Kirotut sisimmät sen sydänjuuret,
Jok' iloll' ei sua katso! — Teihin kolmeen
Rakastuu Rooma aivan. Mutta tietkääs,
Omenapuit' on kirpeitäkin täällä,
Joit' ei voi maukkaiksi jalostuttaa.
Soturit, tervetulleet toki olkaa!
On nokkonen vaan nokkonen, ja hupsut
On hupsun vehkeet.
COMINIUS.
Aina yhdenlainen!