ANTONIUS.
Ja miksi ei?
ENOBARBUS.
Hän varmaan luulee, että.
Kun häll' on kymmenesti suuremp' onni,
Hän kymmentä myös vastaa.
ANTONIUS.
Huomenn' aion
Maall' otella ja merellä. Ma joko
Jään eloon, taikka kuolleen kunniani
Niin veress' uitan, että elpyy jälleen.
Uljaasti taisteletko?
ENOBARBUS.
Lyön, ja huudan:
»Kaikk' ottakaatte!»
ANTONIUS.
Oikein! Kutsu tänne
Mun talon väkeni. Tän' yönä aulius
Pidoissa vallitkoon! —
(Palvelijoita tulee.)
Kätesi mulle!
Sin' olit aina kelpo mies; — ja sinä, —
Ja sinä myöskin: — hyvin teitte työnne;
Toverinanne oli kuninkaita.
CLEOPATRA (syrjään Enobarbolle).
Mit' ompi tää?
ENOBARBUS (syrjään Cleopatralle).
Vain oikku, jonka siittää
Sydämmen tuska.
ANTONIUS.
Kelpo mies myös sinä.
Oi, jaota noin moneksi jos voisin,
Ja tekin kaikki sulautua yhdeks
Antonioks, niin palvelisin teitä
Kuin te nyt mua!
1 PALVELIJA.
Taivas varjelkoon!
ANTONIUS.
Tää yö mua vielä palvelkaatte. Sarkat
Nyt täyttäkää, ja niin mua ylistelkää,
Kuin valtakuntan' viel' ois toverinne
Ja käskyjäni kuulis.