IRAS.
Jumalat varjelkoot!
CLEOPATRA.
Niin kyllä, Iras.
Meit' irstas liktori kuin luuskaa väijyy;
Rupiset runoniekat loiluillansa
Herjaavat meitä; kiekkaat ilvehtijät
Meit osoittelevat ja matkivat
Egyptin pitoja; Antonius päissään
Esitetään, ja Cleopatran osaa
Nalikka naukuu, tehden majesteetist'
Irvokkaan porton.
IRAS.
Hyvät jumalat!
CLEOPATRA.
Niin kyllä, Iras.
IRAS
Sit' en näe koskaan;
Mun kynteni on vahvemmat, sen takaan,
Kuin silmäni.
CLEOPATRA.
Niin, sillä keinoin heidän
Ivaamme juoniaan ja tyhjäks teemme
Typerät hankkeet. —
(Charmiana palajaa.)
No, Charmiana? — Immet,
Pukekaa minut kuningattareksi;
Pukuni parhain tuokaa; taaskin tahdon
Kydnolle mennä Antoniota vastaan. —
No, joudu, Iras! — Charmiana hyvä,
Nyt kiire tarpeen on; tään palveluksen
Kun vielä teet, niin tuomiopäivään asti
Saat leikitellä. — Kruunu tuokaa, kaikki. —
(Iras menee. Melua kuuluu ulkoa.)
Melua mitä?
(Vahtimies tulee.)
VAHTIMIES.
Tuoll' on talonpoika,
Puheille majesteetin tungettelee;
Hänell' on viikunoita.
CLEOPATRA.
Laske sisään. —
(Vahtimies menee.)
Pien' ase usein tekee valtatöitä.
Vapauden tuo hän. Päätös mull' on luja;
Ei naista minuss' enää; kiireest' olen
Ja kantapäähän asti marmorista.
Sa, vaihteleva kuu, et enää sinä
Mun ole tähteni.
(Vahtimies palajaa, seurassaan talonpoika, joka kantaa vasua.)