Tällä ajalla huomattiin kumminkin jonkunlainen muutos prinssin käytöksessä. Hän keitti opintonsa kokonaan pois, alkoi kävellä puutarhoissa ja istui aateksivaisena suihkukaivoilla. Muiden taitoin muassa oli hän oppinut vähän soitantoakin, tämä vei nyt häneltä suuren osan hänen aikaansa, ja jonkunlainen runoudenkin lahja huomattiin hänessä. Viisas Eben Bonabben tuli nyt ylen levottomaksi ja koetti ankaralla algebrallisella (puustavi-laskullisella) kurssilla eli jaksolla karkoittaa noita joutavia mielikuvatuksia —mutta prinssi kääntyi siitä inhostuen pois. "Minä en suvaitse algebraa," sanoi hän, "se on minun vihani. Minä tarvitsen jotain, mikä paremmin sydäntä puhuttelee."
Viisas Eben Bonabben pudisti harmaata päätänsä näille sanoille. "Tuli loppu tietoviisaudelle," sanoi hän. "Prinssi on keksinyt että hänellä on sydän." Hän piti nyt oppilastaan ankaralla silmällä, ja näki että hänen sydämensä luonnollinen hellyys salaa alkoi käydä vaikuttavaiseksi, ja että vaan sen esine häneltä puuttui. Prinssi käveli Generalifen puutarhoissa tunteiden hurmoksissa, joiden syytä hän ei tainnut selittää. Välistä istui hän suloisiin unelmiin vajonneena; sitten otti hän luuttunsa ja näpäytteli siitä säveliä mitä liikuttavimpia, nakkasi sen sitten syrjään ja alkoi huokailla ja huudahdella.
Kohta alkoi tämä lemmellinen mieliala ulottua hengettömiin esineihin, hänellä oli mielikukkasensa, joita hän hoiti hellällä innolla, sitten kiintyi hänen mielensä muutamiin puihin, ja erittäinkin mielistyi hän yhteen puuhun, joka oli soma muodoltaan ja synkkä lehviltään, leikkasi nimensä sen kuoreen, koristi sen oksat kiehkaroilla ja lauloi, kanteleellaan säistäen, värsyjä sen kunniaksi.
Viisasta Eben Bonabbenia huoletti tämä hänen hoidokkaansa kuohuinen mielentila. Hän näki hänen olevan tuon kielletyn tiedon partaalla — vähinkin vihjaus taisi ilmaista hänelle tuon turmaatuottavan salaisuuden. Huolissaan prinssin onnesta ja omaa päänsä vakuudesta, riensi hän tempaamaan häntä pois puutarhan viettelyksistä, ja sulki hänet korkeimpaan torniin Generalifessa. Tässä tornissa oli huoneet erinomaisen kauniit ja siitä taisi nähdä miltei äärettömiin, matta se oli korkealla noiden lemuavain ja lumoavain lehtoin ilmakehästä, jotka olivat niin vaaralliset herkästi viehtyvän Ahmedin tunteille.
Mitä oli nyt Eben Bonabbenin tehtävä, saadakseen häntä tyytymään vankeuteensa ja noita ikäviä aikoja jollain kuluttamaan. Prinssi oli juurtajaksain ammentanut kaikki hupaiset tiedot, ja algebraa ei ollut mainitsemistakaan. Onneksi oli Eben Bonabben, Egyptissä ollessaan, saanut oppia lintuin kieltä eräältä Juutalaiselta rabbinilta (kirjan-oppineelta), joka oli oppinut sen suoraan alenevaa polvea myöten viisaalta Salomolta, jolle kuningatar Sabasta oli sen opettanut. Viisas mies tuskin oli ennättänyt mainita tätä opinhaaraa, ennenkuin prinssin silmät kiiluivat halusta, ja tämä ahkeroitsi nyt sitä semmoisella innolla, että kohta oli yhtä oppinut kuin opettajansa.
Generalifen torni ei nyt enää ollut yksinäinen paikka; hänellä oli seuraa tykönään, jonka kanssa hän taisi haastella. Hänen ensimmäinen tuttavansa oli haukka, joka oli tehnyt pesänsä katonharjan halkeamaan, josta se lenteli avaralle tienoosen saalista hakemaan. Prinssistä tämä tuttavuus ei kumminkaan ollut oikein mieleinen, eikä arvollinenkaan. Se oli oikea rosvo ilmassa, paisunut ja kerskuva, ja sen haastelu koski vaan rosvouksia, murhaa ja hurjia urotekoja.
Hänen ensimmäinen tuttavansa sen jälkeen oli tarhapöllö, vallan viisaan näköinen, isopäinen rengas-silmä lintu, joka istui silmiään vilkuttaen ja tihruttaen kaiken päivän jossain muurin kolossa, mutta öillä vauhkaili ulkona. Tämä oli hyvin viisas olevinaan, puhui paljon tähtein selitys-opissa ja kuusta, ja oli salaisetkin tieteet tuntevinaan; mutta erittäinkin halustunut oli se metafysiikaan, ja prinssistä oli sen lörpötys vielä ikävämpää kuin Eben Bonabbenin.
Sitten oli siellä eräs yölipakko, joka kaiken päivän rippui jaloistaan erään holvin pimeässä nurkassa, mutta hämärissä lähti ulos, kannantaukset läntällään. Tällä ei kumminkaan ollut kuin hämäräisiä aatteita kaikissa aineissa, se teki pilkkaa asioista, joista sillä vaan oli vajanainen tieto, eikä näyttänyt häntä mikään huvittavan.