Sitten antoi kuningas käskyn että yksi torni Alhambrassa oli kuntoon pantava prinsessoja varten, ja lähti henkivartionsa etunenässä Salobrenna-linnaan, itse omassa korkeassa persoonassaan viedäkseen heitä heidän uuteen kotiinsa.
Kolmen vuoden paikoille oli kulunut siitä kun Mohamed oli tyttäriään nähnyt, ja tuskin taisi hän silmiään uskoa nähdessään sen ihmeellisen muutoksen, mikä tällä lyhyellä ajalla oli heidän näössään tapahtunut. Tällä ajalla olivat he käyneet tuon ihmeellisen rajalinjan yli naisellisessa elämässä, joka eroittaa huiman, sivistymättömän ja ajattelemattoman tytön kukoistavasta, kainosta ja ajattelevaisesta naisesta. Se on ikäänkuin tulla La Manchan aukeilta, harmailta ja ikäviltä lakeuksilta Andalusian uhkeihin laksoihin ja kukoistaville kunnaille.
Zayda oli pitkä ja sirovartinen, ryhti jalo ja silmä läpipystyvä. Hän astui sisään uljaasti ja luontevasti, teki syvän kumarruksen Mohamedille, ja kohteli häntä pikemmin kuninkaanansa kuin isänänsä. Zorayda oli varrelleen kohtalainen, silmä viehättäväinen, käytös luonteva ja ihana ja kauneus erinomainen, koristeilla mitä kauniimmilla ylennetty. Hän läheni isäänsä hymysuin, suuteli hänen kättänsä ja tervehti häntä muutamilla säijejaksoilla eräältä yleisesti mieleiseltä Arabialaiselta runoilijalta, mikä hyvin kelpasi kuninkaalle. Zorahayda oli arka ja pelkuri, pienempi sisariaan, ja hänen kauneutensa sitä hellää ja lauhkeata laatua, joka etsii rakkautta ja suojelusta. Hän ei ollut niinkuin hänen vanhempi sisarensa vallitsemaan luotu, eikä niinkuin toinen lumoamaan, vaan oli luontoaan pikemmin määrätty miehellisen rakkauden rintaan turvaumaan; siihen perehtymään ja siinä onnellinen olemaan. Hän läheni isäänsä pelvon alaisena, miltei horjuvin askelin, ja yritti ottamaan hänen kättänsä suudellakseen; mutta kun hän katsoi isäänsä silmiin ja näki niissä isällisen hymyn heloittavan, puhkesi hänen luonteensa hellyys ilmi ja hän kävi sylin hänen kaulaansa.
Mohamed Vasenkätinen katseli kukoistavia tyttäriään tunteella, jossa oli sekä ylpeyttä että hätäisyyttä; sillä iloitessaan heidän kauneudelleen muisti hän samalla tähtein selittäjäin ennustuksen. "Kolme tytärtä! kolme tytärtä!" kertoi hän itsekseen, "ja kaikki naima-iässä. Tässä on houkuttelevia Hesperian hedelmiä, jotka tarvitsevat hirviötä vartijakseen."
Hän aikoi nyt lähteä paluumatkalleen Granadaan, lähetti sanansaattajia edeltäkäsin viemään käskyä, että jokaisen piti pysyä poissa siltä tieltä jota hän aikoi matkustaa, ja että kaikki ovet ja akkunat olivat suljettavat prinsessain lähetessä. Sitten lähti hän matkaan, mustan, hirveän-näköisen, loisteisiin sota-asuihin puetun ratsastaja-joukon saattelemana.
Prinsessat, keveästi verhottuina, ratsastivat kuninkaan rinnalla, valkoisilla, kauniilla hevosilla, joiden kullalla ommellut samettiset satulavaipat pitkin maata laahasivat; suitset ja jalustimet olivat kullasta ja silkkiohjakset koristetut helmillä ja kalliilla kivillä. Hevosilla oli niinikään pienet hopeakellot, jotka, hevosten verkalleen liikkuessa, hyvä-äänisesti kilisivät. Onneton se, joka viipyi tiellä, kuultuaan nämät helisevät kellot! Ratsastajilla oli käsky armotta hakata hänet maahan.
Lähetessään Granadaa tämä loistoisa kulkue saavutti Xenil-joen rannoilla vähäisen joukon Maurilaisia sotamiehiä, jotka kuljettivat muutamia vankeja. Sotamiehet eivät ennättäneet päästä tieltä pois, jonkatähden he heittäysivät kasvoilleen maahan, käskien vankinsa tehdä samaten. Vankien joukossa oli juuri nuot kolme ritaria, jotka prinsessat olivat huvihuoneesta nähneet. Nämät eivät käskyä ymmärtäneet, taikka olivat liian ylpeät sitä totellakseen, he jäivät seisomaan ja katselivat tarkasti tuota lähenevää kulkuetta.
Kuningas leimahti vihaan tästä käskyinsä ylenkatseesta. Hän paljasti miekkansa, ratsasti luoksi ja oli juuri antaa vasenkätisen iskun, joka ainakin yhdelle ritarille olis tuottanut surman, kun prinsessat tuota pikaa riennähtivät hänen ympärilleen ja rukoilivat armoa vankeille; yksin pelkoinen Zorahaydakin unhotti arkuutensa ja käytti kaikkea sulopuheisuuttaan heidän pelastuksekseen. Mohamed malttoi mielensä, kun joukon johtaja heittäysi hänen jalkainsa juurelle.
"Älä anna viekoitella sinuas, oi kuningas, tekemään tekoa, josta voisi syntyä paljo pahennusta valtakunnassasi. Nämät ovat kolme urhoollista ja jalosukuista Hispanialaista, jotka otettiin vangiksi tappelussa, jossa ottelivat kuin leijonat, he ovat korkeata sukua ja kykenevät antamaan sinulle runsaat lunnaat." — "Hyvä," sanoi kuningas, "minä säästän heidän henkensä, mutta rankaisen heidän rohkeutensa, — lähetä heidät niihin punaisiin torniin, orjina työtä tekemään."
Mohamed teki nyt yhden noita tavallisia vasenkätisiä haira-iskujaan. Tässä häiriöisessä kohtauksessa olivat prinsessain hunnut heilahtaneet niskoille, ja heidän heleä kauneutensa paljastunut; ja puhettaan jatkaessaan oli kuningas antanut tälle kauneudelle aikaa tehdä täyden vaikutuksensa. Siihen aikaan rakastuivat ihmiset paljoa pikemmin kuin nyt, jonka näkee kaikista vanhoista kertomuksista; ei siis kumma että kolmen ritaria sydämet hetikohta voitettiin, olletikin kun kiitollisuus enensi heidän ihastustaan. Vähän kumma on kuitenkin, vaikka kyllä varma, ettei yksikään heistä viehtynyt yhteen ja samaan prinsessaan, vaan kukin rakasti omaansa. Prinsessat puoleltaan olivat enemmin kuin koskaan ennen ihastuksissaan vankien ylevään käytökseen, ja kätkivät sydämeensä kaikki mitä olivat kuulleet heidän urhoollisuudestaan ja ylhäisestä synnystään.