"Totta — kieltämätöntä — ei epäilystäkään siitä; mutta teidän armonne tietää, että kylläinen suru —"
"On useimmille keveämpi kärsiä kuin nälkäinen? — Oikeassa olette, rättäri, aivan oikeassa; ja uskonpa, että joitakuita sellainen turva lohduttaisi koko ihmissukupolven häviöstä. Mutta on surua, joka ei tunne janoa, ei nälkää; ja Flora parka" — hän vaikeni, ja koko seurue oli myötätuntoinen hänen liikutukselleen.
Paroonin ajatukset luonnollisesti kääntyivät tyttärensä turvattomaan asemaan, ja suuri kyynelkarpalo herahti sotavanhuksen silmään. "Jos kaadun, Macwheeble, niin on teillä kaikki paperini ja tunnette kaikki asiani; olkaa rehellinen Rosaa kohtaan!"
Rättärikin oli sentään maallisesta savesta kaavailtu; pinta oli kyllä pölyinen ja rosoinen, mutta oli hänessä hyvää ja rehellistä tunteellisuuttakin, varsinkin milloin paroonista tahi hänen nuoresta tyttärestään oli puhe. Häneltä puhkesi hätääntynyt ulina. Jos se murheen päivä koittaisi ja Duncan Macwheeblellä olisi ainoakaan lantti taskussaan, niin se olisi miss Rosen. Hän oli raatava ja raastava, neidin pääsemättä puutetta tuntemaan; "jos koko Bradwardinen ja Tully-Veolanin komea paroonikunta, sen linna ja kartano — (hän nyyhki ja inisi joka hengähdyksellä) — sen suot ja nummet, pellot ja niityt — kasvavat viljat ja istutukset — rakennukset — puutarhat — kyyhkyslakat — verkko- ja veneoikeudet Veolanin vesissä ja lammissa — kymmenykset, kirkkoherran- ja kappalaisenpuustelli — annexis, connexis — laidun-edut — polttopuut, heinät ja rehut — läänitysvapaudet kaikkine niihin kuuluvine lisineen — (tässä hänen jo täytyi ottaa avukseen pitkän kaulahuivinsa liepukka, pyyhkiäkseen silmiään, joihin tuon teknillisen sekamelskan herättämät ajatukset heruttivat kyyneleitä virtanaan) — mitkä kaikki on täydellisemmin mainittu asianomaisissa papereissa ja todisteissa — ja sijaitsevat Bradwardinen pitäjäässä Perthin kreivikunnassa — jos, kuten jo mainittu, niiden kaikkien täytyy siirtyä isäntäni lapselta Inch-Grabbitille, joka on whig ja hannoverilainen, hänen pehtoorinsa hoideltavaksi, tuon Jamie Howien, joka ei kelpaa edes maalaispoliisiksi, saatikka rättäriksi" —
Valituksen alkupää oli todella ollut liikuttavakin, mutta lopulta oli mahdoton pidättää nauruaan. "Älkäähän välittäkö, rättäri", virkkoi vänrikki Maccombich, "sillä entiset hyvät riistämisajat ovat jälleen tulleet, ja Sneckus Mac-Snackus (tarkottaen kait annexis, connexis) sekä muut ystävänne saavat väistyä pisimmän miekan tieltä."
"Ja se miekka on oleva meidän, rättäri", vakuutti päällikkö, joka näki että Macwheeble oli hyvin ällistyksissään vänrikin selityksestä.
"Heille vuortemme metallin annamme, hei!
lillibulero, bullen a la,
kulta puuttuu, mut kalpoja kirkkaita ei,
lero lero, bullen a la,
velat, velkojat näinpä me kuittaamme vain,
lillibulero, bullen a la,
siten maksunsa saanut on tyytyvä ain',
lero lero, bullen a la.
"Vaan ei kannata olla noin alla päin pahoilla mielin, rättäri: juokaa viininne iloisin sydämin; parooni on onnellisesti ja voitokkaasti palaava Tully-Veolaniin ja yhdistävä omaansa Killancureitin lairdikunnan, koska tuo pelkuri sekarotuinen sika ei tahdo lähteä prinssin puolesta sotaan kuten oikea herrasmies."
"Tilat ovat tosiaan vierekkäin", selitti rättäri silmiään kuivaten, "ja yksi mies ne molemmat hoitelisi."
Mrs. Flockhartin poistuttua pöydästä miehet jäivät vielä tuokioksi pakinoimaan, edessä olevat sotatapahtumat tietysti parhaastapäästä puheen-aineena.