"Ja käyttekö todella noiden kauheain rakuunain kimppuun?"
"Kynsi kynttä vastaan, niinkuin Conan sanoi pirulle, mrs. Flockhart, ja pirulla oli lyhemmät."
"Ja uskaltaako eversti itsensäkin panna paineteille alttiiksi? Älkäähän!"
"Sen voitte valallenne ottaa, mrs. Flockhart; ensimäisenä miehenä hän ryntää päin, kautta pyhän Pietarin!"
"Armahda taivas! Ja entäs jos saa surmansa punatakeilta!" huokasi helläsydäminen leski.
"Jos niin sattuisi, mrs. Flockhart, niin tiedänpä yhden, joka ei eloon jäisi häntä itkemään. Mutta tänään vielä elämme jok'ainoa ja aterioitsemme aimo halulla! Ja tuossa onkin Vich Ian Vohr, joka on sullonut reppunsa valmiiksi, ja mr. Waverley näkyy väsyneen heilumaan edes takaisin kuvastimen edessä; ja tuolla harmaja, jäykkä Bradwardinen parooni, joka entispäivien kahakoissa ampui meidän klan'istamme nuoren Ballenkeirochin Ronaldin, tulla tömistelee pitkin kujaa, kumppaninaan tuo köhivä rättärinretku, jota sanovat Macwheebleksi — juuri kuin Kittlegabin lairdin ranskalainen kokki kävelemässä pikku rakki kintereillään; ja minä olen nälissäni niin että näköä haittaa, kyyhkyseni, käskekää siis Katen asettaa rokka pöytään, ja pyntätkää tekin itsenne koreaksi, sillä tiedättehän että Vich Ian Vohr ei istuudu pöytään ennen kuin näkee teidät sen päässä emännöimässä; — älkääkä vain, emäntä kulta, unohtako viinaa."
Tämä viittaus tuotti päivällisen. Suruharsossaan hymyillen kuin aurinko usman läpi istuutui mrs. Flockhart pöydän päähän, itsekseen ehkä ajatellen ett'ei ollut väliä miten kauvan kapinaa kesti, kun se saattoi hänen seuransa niin suuresti tavallisia tuttavuuksiaan ylhäisemmäksi. Hänen kummallakin puolellaan istuivat Waverley ja parooni, ja päällikkö oli hänelle mieluinen vis-à-vis. Rauhan ja sodan miehet, rättäri Macwheeble ja vänrikki Maccombich, ottivat sijansa molemmin puolin päällikköä, monet kerrat syvään kumarreltuaan herroilleen ja toisilleen. Aikaan, paikkaan ja asianhaaroihin katsoen oli ateria perin oivallinen, ja Fergus oli parhaalla tuulellaan. Vaaroista välinpitämättömänä, luonteensa, nuoruutensa ja kunnianhimonsa innossa, hän jo mielikuvituksessaan näki kaikki aikeensa onnistuneina, ennättämättä muistelemaan että soturin toisena, suurena mahdollisuutena on hauta. Parooni parilla sanalla puolustelihe siitä, että oli tuonut rättärin mukanaan. He olivat haalineet tarvittavia varoja sotaretkeä varten, selitti hän. "Ja tosiaan", lausui vanhus, "niin totta kuin uskon tämän retken viimeisekseni, lopetan siinä missä alotinkin — olen aina huomannut vaikeammaksi saada sodan jäntäreitä, joiksi muuan oppinut asiantuntija nimittää caisse militairea, kuin sen lihaa, verta ja luuta."
"Mitä kuulenkaan! Oletteko koonnut ainoan kelvollisen ratsujoukkomme, saamatta avuksenne Doutellen louisdoreja?" ["La Doutelle" oli sota-alus, joka Ranskasta toi kapinoitsijoille pikku määrän rahaa ja aseita.]
"Niin kyllä, Glennaquoich — näppärämmät ovat ehtineet edelleni."
"Se on häpeällistä", kiivaili nuori ylämaalainen; "mutta jakakaamme edes minun apurahani jäännös: se säästää teiltä tämäniltaiset huolet ja huomenna on kaikki yhdentekevää, sillä ennen auringon laskua saamme kukin tavalla tahi toisella osuutemme." Waverley teki samanlaisen tarjouksen korviaan myöten punastuen, mutta suurella vakavuudella.