Tervehtien Gilfillania kuitenkin kunnioittavasti, kysyi hän oliko tämä matkallaan saanut hänen lähettämänsä kirjeen ja saattoiko hän ottaa huostaansa siinä mainitsemansa valtiovangin Stirlingin linnaan asti. "Kyllä", vastasi kameroonipäällikkö lyhyeen, äänellä, joka tuntui kaikuvan maan alta.
"Mutta saattueenne ei ole niin vankka kuin odotin", huomautti majuri Melville.
"Muutamat väestäni", vastasi Gilfillan, "isosivat ja janosivat matkalla, ja viipyivät kunnes sielu parkansa tulivat sanasta ravituiksi."
"Olen pahoillani siitä", selitti majuri, "ett'ette jättänyt miestenne virkistämistä Cairnvreckanissa tapahtuvaksi; mitä talossani löytyy, se on palveluksessa olevien henkilöiden vapaasti käytettävänä."
"En puhunut lihallisista mukavuuksista", vastasi presbyteeriläinen, hiukan halveksivasti hymähtäen; "kiitos tarjouksestanne sentään. Mutta miehet jäivät odottamaan arvoisaa mr. Jabesh Rentowelia, joka taritsee heille ehtoopäiväselityksen."
"Ja oletteko te, sir, kapinallisten parhaillaan samoillessa tähän maahan todella jättäneet suuren osan komennuskuntaanne kuulemaan saarnaa ulkosalla?"
Gilfillan taaskin ynnähti alentuvasti, vastatessaan epäsuorasti: "Niin ovat tämän maailman lapset hengen kirkastamia viisaammat!"
"Olkoonpa miten tahansa", jatkoi majuri, "kun kerran saatte viedäksenne tämän herrasmiehen ja nämä paperit Stirlingiin kuvernööri Blakeneyn omiin käsiin, niin pyydän teitä marssissanne noudattamaan muutamia sotakurin sääntöjä. Niinpä neuvoisin teitä pitämään miehenne tiheämmässä; ja jokaisen olisi seurattava etumaisensa kohdalla, jott'eivät hanhien tapaan haihattelisi pitkin tietä. Yllätyksen varalta ehdottaisin, että muodostaisitte parhaista miehistänne pikku etujoukon, jotta kylää tahi metsää lähetessänne" — (tässä majuri keskeytti selittelynsä). "Mutta kun en huomaa teidän kuuntelevan minua, mr. Gilfillan, niin lienee turhaa tuhlata sanoja siihen asiaan. Kieltämättä olette minua parempi arvostelemaan toimenpiteitä, joihin on ryhtyminen; mutta yksi asia on teidän tarkoin käsitettävä, nimittäin että te ette saa kohdella tätä vankianne ankarasti ettekä epäkohteliaasti, eikä hänelle sovi määrätä enempää pidättelyä kuin aivan välttämätöntä on."
"Olen silmännyt valtakirjaani", vastasi mr. Gilfillan, "jonka on allekirjottanut kunnianarvoisa ja uskovainen ylimys, William, Glencairnin earli; enkä näe siihen merkittynä, että olen saapa mitään toimia tahi käskyjä tehtävistäni Cairnvreckanin majurilta William Melvilleltä."
Majuri Melville punehtui hyvin puuteroittuja korviaan myöten, jotka pistivät esiin ohauksien sirojen sotilaallisten suortuvain alta — sitäkin enemmän, kun huomasi mr. Mortonin hymyilevän. "Mr. Gilfillan", selitti hän jokseenkin jäykästi, "pyydän tuhannesti anteeksi siitä että sekauduin noin mahtavan miehen toimiin. Ajattelin kumminkin, että kun muistaakseni olette varsinaisesti karjankasvattaja, niin voisi olla aihetta muistuttaa teille mitä eroa on ylämaalaisten ja ylämaalaisnautojen välillä; ja jos sattuisitte tapaamaan kenen tahansa herrasmiehen, joka on ollut sotapalveluksessa ja käy puhumaan siitä asiasta, niin uskoisin vieläkin, ett'ei teitä vähääkään vahingoittaisi kuunnella häntä. Mutta minulla ei ole enää mitään sanottavaa, ja suositan vain vielä kerran tätä herrasmiestä hyvään huolenpitoonne. — Mr. Waverley, minua todella surettaa, että eroamme tällä tavoin; mutta luotan siihen, että jälleen saapuessanne näille maille olen tilaisuudessa saattamaan Cairnvreckanin teille mieluisammaksi kuin asianhaarat ovat tällä kertaa suoneet tapahtua."