"Ja miksi? Sadat harhaan joutuneet aatelismiehet ovat nyt käyneet aseisiin hallitusta vastaan, arvatenkin monella periaatteet, joita kasvatus ja aikainen ennakkoluulo ovat kullanneet isänmaallisuuden ja sankaruuden nimillä. Kun oikeus valitsee moisesta paljoudesta uhrinsa (sillä tietystikään ei kaikkia voida tuhota), niin täytyy sen ottaa lukuun siveellinen vaikutin. Suistukoon lakien tuomiolle se, jonka ovat viehättäneet kunnianhimo tahi oman edun pyyteet häiritsemään järjestyneen esivallan rauhaa; mutta tottapa nuoruus saa vedota armahdukseen, kun sitä ovat eksyttäneet ritarillisuuden ja luulotellun uskollisuuden hurjat näyt."
"Mutta jos tuo haihatteleva ritarillisuus ja luuloteltu uskollisuus työntyy valtiopetoksen alalle", vastasi virkamies, "niin en koko kristikunnassa tiedä ainoatakaan oikeusistuinta, hyvä mr. Morton, missä voisivat vedota syyntakeettomuuteensa."
"Vaan en muuten myönnäkään tämän nuorukaisen syyllisyyttä mitenkään todistetuksi", huomautti pastori.
"Syystä että hyvänsävyisyytenne häiritsee järkevyyttänne", vastasi majuri Melville. "Ottakaahan huomioonne: Tämän nuorukaisen suku on polvi polvelta säilynyt jakobiittisena; hänen setänsä on kotiseutunsa toryjen johtaja, isä epäsuosioon joutunut ja napiseva hovimies, opettaja kieltäytynyt uskollisuudenvalasta ja sepustanut kaksi kapinallista teosta. No, nuori mies yhtyy Gardinerin rakuunarykmenttiin, tuoden mukanaan setänsä tilalta joukon nuoria miehiä, jotka omalla tavallaan ovat toveriensa kanssa kiistellessään häikäilemättä tunnustaneet Waverley-Honourissa oppimiansa korkeakirkollisia periaatteita. Näitä nuoria sotilaita kohtaan on Waverley tavattoman huomaavainen; he saavat rahaa enemmän kuin soturi tarvitsee ja hyvä kuri sallii; ja ovat suositun kersantin johdettavina, jonka välityksellä ovat merkillisen läheisissä tekemisissä kapteeninsa kanssa, sentähden pitäen itseään muista upseereista riippumattomina ja tovereitansa ylempinä."
"Kaikki tämä, hyvä majuri, on luonnollisena tuloksena nuorta isäntäänsä kohtaan tuntemastaan harrastuksesta ja muukalaisuudestaan, kun ovat etupäässä pohjoisesta Irlannista ja Skotlannin länsiosista pestatussa rykmentissä, missä toverit pyrkivät riitaantumaan heidän kanssaan, ärtyisinä englantilaisille ja Englannin kirkon jäsenille."
"Hyvin puhuttu, pastori!" vastasi virkamies. "Olisivatpahan vain jotkut synoodinne jäsenet tässä kuulemassa! Mutta jatkaakseni: Tämä nuori mies pääsee lomalle ja lähtee Tully-Veolaniin. Bradwardinen paroonin mielipiteet tunnetaan varsin hyvin, siitä puhumattakaan että pojan setä pelasti hänet vuonna 1715. Siellä joutuu hän rettelöön, jossa sanotaan häväisseen upseerikunniaansa; eversti Gardiner kirjottaa hänelle, ensin leppeästi, sitte jyrkemmin — varmaankaan ette epäille hänen niin tehneen, koskapa hän itse sen sanoo; toverikunta pyytää häneltä selitystä riidasta, johon hänen huhutaan olleen osallisena; hän ei vastaa päällikölleen eikä tovereilleen. Sill'aikaa käyvät hänen sotamiehensä niskotteleviksi ja rauhattomiksi, ja vihdoin, kun huhu ylämaalaisten onnettomasta kapinasta on päässyt yleisesti leviämään, havaitaan hänen suosimansa kersantti Houghtonin ja erään toisen sotilaan joutuneen väleihin ranskalaisen lähetin kanssa, joka väittää olevansa kapteeni Waverleyn uskottuja miehiä. Tuo välimies on miesten tunnustuksen mukaan yllytellyt heitä karkaamaan rykmentistään ja yhtymään prinssi Charlesin luona oleksivaan kapteeniinsa. Tämä kelpo kapteeni on sillävälin omankin myönnyttelynsä mukaan elostellut Glennaquoichissa Skotlannin toimeliaimman, kavalimman ja vimmatuimman jakobiitin parissa, ja menee tämän kanssa ainakin tuohon kuuluun metsästyskohtaukseen, ja pelkäänpä vielä hiukan edemmäksikin. Taaskin lähetetään hänelle kaksi kutsua; toisessa selitetään hänen joukossaan sattuneet rettelöt, toisessa jyrkästi käsketään hänen palata rykmenttiinsä — mikä hänen olisi pitänyt jo aikoja sitte tehdä, jos oli järjillään, heti kun näki kapinapuuhien yhä enemmän pääsevän vauhtiin ympärillään. Hän vastaa korskalla kiellolla, ja selittää luopuvansa paikastaan."
"Häneltä oli se jo riistetty", huomautti mr. Morton.
"Mutta hän pahottelee, että se toimenpide on ehtinyt edelle. Miehen matkatavarat otetaan takavarikkoon hänen asunnostaan ja Tully-Veolanista, ja havaitaan sisältävän villittyjä jakobiittisia kirjasia varaston, jolla olisi koko maa myrkytettävissä, puhumattakaan hänen arvoisan ystävänsä ja opettajansa mr. Pembroken painamattomista väitöskirjasista."
"Hän sanoo jättäneensä ne lukematta", selitteli pappi.
"Tavallisessa tapauksessa sen uskoisin, sillä ne ovat yhtä typeriä saivarteluja sommittelultaan kuin häijynilkisiä sisällöltään. Mutta kaiketi hän on niiden periaatteita arvossa pitänyt — muutoinko tuon ikäinen nuori mies raahaisi mokomaa moskaa mukanansa? Saapuu sitte tieto kapinoitsijain lähenemisestä; hetipä lähtee hän liikkeelle jonkinlaisessa valepuvussa, kieltäytyen nimeään ilmaisemasta. Jos tuo hassahtanut intoilija puhui totta, niin oli hänellä seuralaisenaan kovin epäiltävä henkilö ja ratsunsakin oli Glennaquoichin. Taskussaan on hänellä hallitusta herjaavia kirjeitä omaisiltaan, ja ylistysruno eräästä Woganista, joka luopui parlamentin palveluksesta ja yhtyi ylämaan kapinallisiin englantilaisen ratsuväkijoukon johtajana, Stuart-suvun puolesta taistellakseen. Ja lopuksi", jatkoi majuri, kiihtyen omassa todistelussaan, "mistä löytyykään tämä ritari Woganin toinen painos? No, parhaassa matkan touhussa, käydäkseen suunnitelmiansa toteuttamaan, ja ampumassa ensimäistä kuninkaan alamaista, joka rohkenee panna kysymykseen hänen aikeensa."