Kyllästyneenä Callum Begin palvelijatoimeen, kun epäili tämän tarkotuksena olevan myös vakoilla isäntänsä puuhia, pestasi Waverley palvelijakseen Edinburgista erään yksinkertaisen nuorukaisen, joka oli lakkiinsa ottanut valkean kokardin joutuessaan raivoisan lemmenkateeksi Jenny Jopin vuoksi, koska tämä oli koko yön tanssinut vaan musketöörikorpraali Ballockin kanssa.

XXXVII.
Seuraelämää ja lemmen juonia.

Eversti Talbot kävi käytöksessään Waverleytä kohtaan ystävällisemmäksi, saatuaan tältä täyden luottamuksen, ja kun heidän oli pakko olla paljon toistensa seurassa, rupesi Waverley enemmän kunnioittamaan everstin luonnetta. Aluksi tuntui hänen jyrkästi paheksivissa ja moittivissa lausunnoissaan olevan jotakin kovaa, vaikka hän yleensä oli hyvin kernas mukautumaan toisen väitteisiin. Tottumus hallitsemaan oli myös luonut hänen puhetapoihinsa jonkinlaisen mahtipontisen jyrkkyyden, huolimatta siitä sulavuudesta, jonka oli saavuttanut seurustellessaan ylemmissä piireissä. Sotilasluonteena hän oli toista laatua, kuin mitä Edward tähän asti oli kokenut. Bradwardinen paroonin sotilaallisuudessa oli turhanpäiväistä muodollisuutta; majuri Melville oli pikkumaisen tarkka yksityiskohdissa ja kurinpidon käytännöllisessä puolessa, kuten oikeastaan sopisi vaan pataljoonan päällikön, vaan ei armeijan komentajan: Ferguksen sotilasmieli taas oli niin sekautunut suunnitelmiin ja valtiollisiin mielipiteisiin, että hän oli enemmän pikku ruhtinaan kuin sotilaan kaltainen. Mutta eversti Talbot oli joka suhteessa englantilainen soturi. Hänen koko sielunsa palveli kuningasta ja isänmaata, ylpeilemättä paroonin tavoin ammattinsa tietopuolisesta taidosta tai, kuten majuri, käytännöllisestä kokemuksestaan, tai käyttämättä kykyään Glennaquoichin päällikön tavoin omiin kunnianhimoisiin aikeisiinsa. Tämän kaiken ohella hän oli mitä sivistynein ja tietorikkain mies, vaikka toiselta puolen, kuten jo huomautimme, erityisiin englantilaisiin ennakkoluuloihin takertunut.

Vasta vähitellen selvisi Edwardille eversti Talbotin luonne; sillä ylämaalaisten viettäessä useita viikkoja Edinburgin linnan turhassa piirittämisessä Waverleyllä ei ollut muuta tekemistä kuin huvitella seuraelämässä. Hän olisi mielellänsä vienyt uuden ystävänsä eräiden vanhojen tuttujensa piiriin. Mutta heidän käytyään parissa paikassa eversti pudisti päätään ja kieltäysi enää kokeilemasta. Vieläpä hän kuvasi Bradwardinen paroonia sietämättömimmäksi muotoseikkain orjaksi, mitä hänen onnettomuudekseen vielä oli tarvinnut tavata, ja Glennaquoichin päällikköä ranskalaistuneeksi skotlantilaiseksi, jossa yhtyi hänet kasvattaneen kansan viekkaus ja suostuttamiskyky ynnä synnyinkansansa ylpeä, kiivas ja kostonhimoinen luonne. "Jos paholainen", sanoi hän, "olisi hakenut nimenomaan sellaista asiamiestä, joka osaisi oikein villitä tämän onnettoman maan olot, niin ei olisi luullakseni voitu parempaa veitikkaa löytää kuin tämä on, jonka olemus tuntuu yhtä toimeliaalta kuin sulavalta ja juonikkaalta ja jota ehdottomasti seuraa ja tottelee joukko sellaisia hurjapäitä, jollaisia te suvaitsette ihailla."

Hän ei säästänyt arvostelussaan naisiakaan, joita oli seuroissa tavannut. Tosin hän myönsi Flora Mac-Ivorin olevan kauniin naisen ja Rose Bradwardinen samoin miellyttävän tytön. Mutta hän väitti, että edellinen pilasi kauneutensa vaikutusta jäljittelemällä ylhäisön tapoja, joita arvatenkin oli nähnyt käytännössä St. Germainin naurettavassa hovissa. Mitä taas Rose Bradwardineen tuli, niin hänen mielestään ei kukaan kuolevainen voinut ihailla sellaista sivistymätöntä olentoa, jonka puutteellinen kasvatus oli yhtä vähän sopusoinnussa sukupuolensa ja nuoruutensa kanssa, kuin jos hän esiintyisi puettuna pelkästään isänsä vanhaan sotilastakkiin. Tämäntapaisista moitteista suurin osa ei ollut muuta kuin kelpo everstin ennakkoluuloja ja myrtymystä, sillä hänestä olisi enkelikin näyttänyt pirulta, ilmestyessään valkea kokardi rinnalla, valkea ruusu hiuksissa ja "Mac" nimen edessä. Myönsipä hän itsekin leikillisesti, ettei voisi suvaita Venustakaan, jos tämä hänelle salongissa esitettäisiin neiti Mac-Jupiterina.

Helposti uskottavaa on, että Waverley katseli näitä nuoria neitosia aivan toisin silmin. Piirityksen kestäessä hän melkein joka päivä kävi heidän luonaan, vaikka surukseen huomasikin edistyvänsä Floran suosiossa yhtä huonosti kuin chevalier linnan vallottamisessa. Neito pysyi jyrkästi siinä käytöksessään, jota oli Waverleytä kohtaan ruvennut noudattamaan, kuitenkaan nähtävästi pyrkimättä häntä välttelemään, tai herkeämään hänen kanssaan seurustelemasta. Joka sana, joka silmäys oli tyysten sopusoinnussa hänen menettelytapansa kanssa, eikä Waverleyn alakuloisuus tai Ferguksen huonosti salattu kiukku voinut syventää Floran huomaavaisuutta Edwardia kohtaan muunlaiseksi, kuin mitä tavallisin kohteliaisuus vaati. Toiselta puolen taas Rose Bradwardine vähitellen sai yhä enemmän arvoa Edwardin silmissä. Usein oli hänellä tilaisuutta huomata, että samalla kun neidon arkuus alkoi hälvetä, hänen olentonsa esiintyi ylevämpänä; — että tämän nykyisen ajan kiihottavat olot näyttivät kehittävän tunteissa ja mielenilmauksissa arvokkaisuutta, jota hän ei ollut ennemmin tajunnut, ja että neito ei jättänyt käyttämättä ainoatakaan tilaisuutta, jonka avulla saattoi rikastuttaa tietojaan tai hienostaa aistiaan.

Flora Mac-Ivor nimitti Rosea oppilaaksensa, auttaen hänen opintojaan ja hartaasti kehittäen hänen aistiaan ja ymmärrystään. Tarkka katsoja olisi huomannut, että hän Waverleyn läsnäollessa oli paljon halukkaampi tuomaan esille ystävättärensä eteviä ominaisuuksia kuin omiaan. Kuitenkin minun täytyy pyytää lukijaa uskomaan, vakuuttaessani että tämän lempeän ja uhrautuvan tarkotuksen verhona oli mitä hellin arkatuntoisuus, tarkasti välttäen kaikkea, mitä olisi voitu teeskentelyksi epäillä. Floran käytös muistutti siis yhtä vähän sellaista ilveilyä, jolla kaunis nainen tavallisesti on koettavinaan esittää toisen etuja, kuin Davidin ja Jonatanin ystävyys kahden Bond-kadulla retkuilevan jätkän välistä suhdetta. Tosiasia oli, että vaikka vaikutus oli tuntuva, ei juuri voitu syytä havaita. Kumpikin nainen suoritti osansa kuin taitava näyttelijä, kaikkein katselijain mieliksi, ja kun näin oli asian laita, niin kävi melkein mahdottomaksi älytä, että vanhempi yhä luovutti ystävällensä sen tehtävän, joka olisi paraiten sopinut hänen omalle kyvyllensä.

Waverleyhin nähden oli Rose Bradwardinella vielä eräs vetovoima, jota vaan harvat miehet voivat vastustaa, nimittäin ilmeinen harrastus kaikkeen, mikä koski Edwardia. Neito oli liian nuori ja kokematon voidakseen arvioida sen huomion koko mahtia, jota yhä osotti käytöksessään. Hänen isänsä oli liiaksi syventynyt tieteellisiin ja sotilaallisiin tutkimuksiin, huomatakseen tyttärensä puolueellisuutta, eikä Flora Mac-Ivor häirinnyt häntä nuhteilla, koska näki ystävänsä ainoastaan tällä käytöksellä voivan lopulta ehkä saavuttaa vastarakkautta.

Tosiasia on, että neitojen heti jälleen tavattua toisensa Rose oli ilmaissut viisaalle ja tarkkanäköiselle ystävälleen sydämensä tilan, vaikk'ei itsekään ollut siitä selvillä. Siitä saakka Flora oli varmasti päättänyt lopullisesti hyljätä Waverleyn kosiskelut ja samalla koettaa suunnata niitä Roseen päin. Hänen veljensä oli kyllä toisinaan, puoleksi leikillä, puoleksi tosissaan, lausunut aikovansa kosia neiti Bradwardinea, mutta tämä seikka ei horjuttanut Floran aikeita. Sillä hän tiesi Ferguksella olevan avioliittolaitoksesta peräti mannermaalaiset käsitykset, niin ett'ei tämä menisi enkelinkään kanssa vihille, ellei samalla saavuttaisi tarkotustaan varmempaa asemaansa ja rikkautta. Paroonin itsepäinen aie siirtää omaisuutensa etäiselle miesperilliselle, eikä tyttärelleen, näytti siis voittamattomalta esteeltä, jonka vuoksi Fergus ei milloinkaan voisi todella kosia Rose Bradwardinea. Ferguksen aivoissa pyörikin lakkaamatta kaikenlaisia tuumia ja vehkeitä; samoin kuin moni keksijä, jolla on enemmän älyä kuin sitkeyttä, niin Ferguskin usein ihan odottamatta, ilman mitään näkyvää syytä, jätti sikseen aikeensa ja ryhtyi vakavasti käsiksi toiseen, joka sukeutui uutukaisena esiin hänen mielikuvituksensa ahjosta tai aikaisemmin oli puolivalmiina syrjään heitetty. Siksi oli useinkin hyvin vaikea arvata, miten hän jossakin asiassa lopulta menettelisi.