774. Antigone oli siis suljettava maanalaiseen holvikammioon, moiseen rakenteeseen, joita meidän aikanamme on löydetty m.m. Mykenassa ja on luultu joiksikin aarre-aitoiksi tai hautakammioiksi.
775. Nälkäkuolemaan tuomitulle annettiin vähän ruokaa mukaan, välttääkseen suoranaisen murhan syntiä.
781 seurr. Haimon osotti niin järkkymätöntä rakkautta Antigoneeta kohtaan, että kuoro siitä saapi aiheen ylistääkseen Eroksen, rakkauden voimaa, joka yllyttää hurjuuteen asti ihmisiä. Eros ilmestyi jo "ilman pieltä pistettäissä" (ks. Hesiod. Theogoniaa), jolloin hän keskenään sovitti ja sopusointuun saattoi Khaoksen sekasorrossa telmiväiset alkuaineet ja siten muodosti maailman. Tämä oli arvattavasti vaan runollinen luoma, jolla kuvailtiin luonnon uhkuvaa siitinvoimaa. Mutta hänen kuvaansa siveli ja somensi taide, kunnes hänestä saatiin se kaunis, hymy-huuli, siivekäs veitikka, joka äkkiä haavoittaa nuoren sulhon sydämen. Sellaisena esiintyy hän tässä. Vanhempi aika ei häntä lapseksi kuvaillut. Häntäpä kunnioitettiin lujan ystävyyden suojelijana. Sodan kiehuvan kidan ääressä yhdisti hän uljaat nuorukaiset taisteloon (hetairiat) ja antoi heille voiton. Spartalaiset sotaan mennessään rukoilivat Erosta.
797. Siveellisten voimain ja aatteitten rinnalla on rakkaus valtavasti vaikuttanut ihmiskunnan syntyyn ja varttumiseen.
814. Tässä ensi kerran, sittenkuin A. on tehtävänsä suorittanut, hienommat naiselliset tunteet tulevat ilmi; tässä hänen sydämensä sanoo, että Haimon sentään oli hänelle kallis uhri, jonka velvollisuus häneltä vaati.
822. Niobe, Tantalon tytär, ylpeili Leton rinnalla, koska hänellä oli muka neljätoista lasta ja tällä vain kaksi (Apollon ja Artemis). Tästä Leto sydäntyi ja valitti lapsilleen; nämä virittivät jousensa, surman nuolet lensivät Niobeen lapsi-parveen, josta kohta oli vaan veriset ruumiit jäljellä. Lapsettomaksi jääneen tuskat eivät puhkea sanoihin: hän ei valita, ei värähytä jäsentäkään, ainoastaan silmät valuvat kyyneliä. Vihdoin Zeun käskystä myrsky sieppaa hänet siivillään Phrygiaan, Sipylon vuorelle. Siellä istuu äiti parka kivettyneenä, eikä lakkaa koskaan itkemästä. — Näin tarina, johon eräs luonnon ilmiö on antanut aiheen, kertoo Niobeesta. Sipylos-vuorella, 2,5 tunnin matkan päässä Magnesiasta, nähdään vielä tänäpäivänä eräässä kallioseinän syvennyksessä lähes 20 jalkaa korkea kivimuodostus, joka kaukaa nähden on istuvan, murehtivan naisen näköinen, jonka käsivarret ovat ristissä rinnan päällä ja jota valkoinen vaate peittää. Alkujaan luonnon luoma pilaveistos on ihmiskäsi sitä sittemmin näin muokannut ja veistellyt, että siitä on saatu aasialainen jumalankuva. Kivihaamun yläpuolelta lirisee vuorilähde, joka kastelee sen poskia. Runous (esim. Ovid. Metam. 6; Qvint. Smyrn. Posthom, 1, 293) ja veistotaide on paljon viljellyt Niobeen tarinaa; lasten kuolemaa Skopas (tai Praksiteles) ryhmässä, jonka jäljennöksenä Niobe-ryhmä Firenzessä vielä on nähtävänä.
839. Kuoro lukee A:lle kunniaksi, että hän saa kuolla samoin kuin Niobe. Mutta A., joka vaan ajattelee yhtäläistä kovuutta kummankin kohtalossa, luulee kuoron pilkkaavan häntä.
870. Tarkoittaa Polyneikeen avioliittoa, jonka seurauksena oli sotaretki Theebaan.
894. Persephassa l. Persephone, Tuonelan emäntä. 904 ja seuraava kymmenkunta säettä ovat kaiketi epäperäiset, myöhemmin lisätyt. Sillä kun Antigone tähän asti on esittänyt vain ylevimpiä aatoksia työnsä perusteeksi, tuo hän tässä sofistimaisella viisastelulla esiin syyn, joka todistaa peräti epäjaloa, jokapäiväistä mieltä ja vivahtaa melkein naurettavuuteen, sekä sen lisäksi on miltei järjetön ja sopimaton tällä paikalla. Antigone olisi siis, jos hänellä suinkin olisi ollut toivoa saada uusi veli, heittänyt Polyneikes veljensä petojen ja koirien raadeltavaksi!? (kt. Göthe Eckermannin Gespräche'issä 3, 128). Tämä paikka, joka siis sotii A:n luonnetta sekä kaikkea järjellisyyttä ja runoutta vastaan, on suora mukailu Herod. III, 119:stä. Siinä kerrotaan, miten Darius soi Intapherneen puolisolle luvan pyytää yhden kuoloon tuomituista sukulaisistaan säästettäväksi, jolloin tämä pyysi armoa veljelleen, eikä puolisolleen tai lapsilleen, ja perusteli tätä pyyntöä miltei juuri samoilla sanoilla, kuin mitä tässä on pantu Antigoneen suuhun. — Ks. Schneidewin-Nauckin selit.
917 seur. Muinaisten mielestä ei ollut immen sopimatonta puhua naimisista ja lapsista. Avioliitto oli heidän luullensa naisen tarkoitus.