Siihen aikaan huojui Jugurtha, menetettyään ystävänsä, joista itse oli enimmät surmauttanut — muut olivat pelosta paenneet, mikä Romalaisten, mikä Bocchus kuninkaan luo — mielessään sinne ja tänne, koska sotaa ei voitu ilman apumiehittä käydä ja hän piti vaarallisena koetella uutten ystäväin uskollisuutta vanhain niin uskorikkoisia ollessa. Eikä ollut hänelle kyllin mieliin mikään asia eikä tuuma tai kukaan ihminen; marsseja ja päällikköjä hän muutteli joka päivä, kävi välistä vihollisia vastaan, välistä erämaita kohti, pani toivonsa usein pakoon, ja vähän jälkeen aseisin, oli kahdella päällä, luottaisiko vähemmin maanmiestensä kuntoon vai uskollisuutehen. Niin olivat hänelle, mihin ikään pyrkikin, asianhaarat vastaiset. Mutta hänen näin viivytellessään näyttäytyi yht'äkkiä Metellus sotajoukkonensa. Jugurtha varusti ja järjesti Numidialaiset tilaa myöden; sitten aljettiin tappelu. Millä puolen kuningas oli saapuvilla taistelussa, siellä oteltiin joku aikaa; kaikki muut hänen sotilaansa lyötiin ensi yhtymyksessä ja ajettiin pakoisalle. Romalaiset saivat saaliiksi joltisen joukon sotalippuja ja aseita, mutta vaan muutamia vihollisia vangiksi; sillä tavallisesti suojelee Numidialaisia kaikissa tappeluissa heidän jalkansa enemmän kuin aseet.
LXXV.
Sillä pakomatkalla tuli Jugurtha, joka yhä vaan enemmän epäili tilaansa, ylikarkurit ja osa hevoisväestöä seurassaan, erämaille ja sitten Thalaan, suuri ja rikas kaupunki, jossa hänen enimmät tavaransa ja hänen poikainsa runsaat kasvatusvarat olivat. Vaan kun tämä tuli Metellon tietoon, koetti hän, vaikka Thalan ja lähisimmän joen välillä oli kuullut olevan kuivia ja autioita paikkoja viidenkymmenen penikulman avaruudelta, päästä kaikkien vastusten läpi, jopa voittaa luonnonkin esteet, toivoen saavansa sodan päätetyksi, jos sen kaupungin valloittaisi. Sentähden hän käski keventää juhtien kuormat, niin että vaan kymmeneksi päiväksi muonavaroja jäisi jäljille; muuten piti niiden kantaa ainoastaan nahkaleiliä ja muita vesiastioita. Sitä paitsi hakee hän maasta kokoon kesyä karjaa niin paljon kuin mahdollista ja sälyttää sen päälle kaikenkaltaisia astioita, enimmästään kuitenkin puisia, Numidialaisten mökkilöistä kerättyjä. Lisäksi hän käskee lähellä asuvan kansan, joka kuninkaan pakenemisen perästä oli heittäynyt Metellolle, kantaa vettä niin paljon kuin kukin saattaa, ja määrää päivän sekä paikan, missä heidän pitäisi olla saapuvilla. Hän itse ottaa juhdilleen kuormat siitä joesta, jonka ylempänä sanoimme olevan kaupunkia lähisimmän veden. Sillä lailla varustettuna lähtee hän Thalaa kohti koettamaan. Kun sitten oli tultu siihen paikkaan, johon hän oli käskenyt Numidialaiset, ja leiri oli luotu ja lujistettu, sanotaan taivaasta yht'äkkiä tulleen niin paljon vettä, että siinä yksin oli kyllä sotajoukolle, vieläpä jäämäänkin. Sitä paitsi oli tarvetuonti odotusta runsahampi, koska Numidialaiset, niinkuin vasta heittämykseen menneet, ainakin olivat innokkaasti täyttäneet tehtävänsä. Muuten nauttivat sotilaat uskonnollisista syistä mieluisammin sadevettä, ja se seikka heille lisäsi paljon uskallusta; sillä he luulivat kuolemattomain jumalain heistä huolta pitävän. Sitten he seuraavana päivänä, vasten Jugurthan odotusta, saapuivat Thalan seutuhun. Kaupunkilaiset, jotka paikan kolkkouden tähden olivat luulleet olevansa hyvässä turvassa, hämmästyivät tätä suurta ja tavatonta yritystä, vaan eivät sentään olleet hitaat sotavarustuksiin ryhtymään; samaten tekivät meikäläisetkin.
LXXVI.
Mutta kuningas, joka nyt enään ei pitänyt mitään Metellolle mahdottomana, koska hän toimeliaisuudellaan oli voittanut kaikki, varustukset, aseet, paikat, ajat, jopa itse luonnonkin, joka muita hallitseepi, pakeni yöllä kaupungista, lapset ja enin osa aarteita muassaan. Eikä hän sittemmin missään paikassa viipynyt yhtä päivää tai yhtä yötä enempää, vaan oli jonkun asian vuoksi kiirusta pitävinään. Mutta oikiastaan hän pelkäsi petosta, jota arveli kiiruulla voivansa välttää; sillä semmoiset keinot keksitään muka joutilaisuudessa ja tarjoutuvan tilapään johdosta. Mutta Metellus, kun näki kaupunkilaisten olevan tappovalmiit ja kaupungin vahvan sekä varustusten että paikan kautta, saarti muurit vallilla ja kaivannolla. Sitten käski hän tilan mukaan sopivimmilla paikoilla kuljettaa suojakattoja (muuria kohden), luoda vallin ja vallille rakennetuista torneista suojella työtä ja työmiehiä. Tätä vastaan kiirehtivät kaupunkilaiset varustuksia tekemään; lyhyesti sanoen, ei kumpaisetkaan laiminlyöneet mitään. Vihdoin valloittivat Romalaiset, paljosta työstä ja tappeluista jo sitä ennen väsyneinä, neljänkymmenen päivän perästä siitä, kun sinne oli tultu, ainoastaan kaupungin; kaiken saaliin hävittivät ylikarkurit. Nämät, kun havaitsivat muuria särkiöillä jyskytettävän ja tilansa auttamattomaksi, kantoivat kullan, hopian ja muun kalun, jota kallisarvoisena pidetään, kuninkaalliseen palatsiin, täyttivät siellä itsensä viinalla sekä ruualla ja heittivät aarteet, huoneen ja itsensä tulen turmeltavaksi. Näin he omasta vapaasta tahdostaan kärsivät sen rangaistuksen, jota voitettuina vihollisilta olivat pelänneet.
LXXVII.
Mutta samaan aikaan, kun Thala valloitettiin, oli Leptin kaupungista Metellon tykö tullut lähettiläitä, jotka rukoilivat häntä lähettämään vartia-väestöä ja päällikköä sinne: muutama Hamilcar niminen, aatelissukuinen ja lahkokiihkoinen mies piti muka kapinavehkeitä, ja häntä vastaan olivat sekä virkamiesten käskyt että la'it voimattomat; jos hän ei rientäisi sitä tekemään, olisi heidän onnensa, olisivat he Romalaisten liittolaiset suurimmassa vaarassa. Leptiläiset olivat näet jo Jugurthan sodan alusta asti lähettäneet Bestia konsulin tykö ja sittemmin Romaan ystävyyttä ja liittoa pyytämään. Sitten, kun olivat saaneet sen, he aina pysyivät rehellisinä sekä uskollisina ja olivat innollisesti toimittaneet kaikki Bestian, Albinon ja Metellon käskyt. Siksipä suvaitsikin heille ylipäällikkö helposti, mitä anoivat. Sinne lähetettiin neljä kohorttia Ligurialaisia ja niiden päällikkönä C. Annius.
LXXVIII.
Sen kaupungin perustivat Sidonilaiset, jotka, kuten kuulleet olemme, kansankeskisten riitojen tähden pakolaisina, laivoilla olivat tulleet niihin seutuihin; muuten on kaupunki molempain Syrttien välillä, jotka ovat saaneet nimensä asiasta. Ne ovat kaksi poukamaa melkein Afrikan äärimmäisessä osassa, erilaiset suuruudelta, luonnoltaan yhdenlaiset; lähinnä maata ne ovat sangen syvät, muualla syvät, miten sattuu, toisin ajoin matalat. Sillä kun meri myrskyllä rupee paisumaan ja raivoamaan, tuovat aallot muassaan mutaa, hiekkaa ja suuria kiviä; niin vaihettelee paikkain muoto ynnä tuulten kanssa. Tässä kaupungissa on vaan kieli muuttunut avioliittojen kautta Numidialaisten kanssa; la'it ja elämänparsi ovat enimmästään Sidonilaisina pysyneet; ja ne saattivat asukkaat sitä helpommin säilyttää, kun elivät kuninkaan vallasta vapaina. Niitten ja taajemmästi asutun Numidian välillä oli suuria erämaita.