DANTON
Mitä te tahdotte, lapset?
PHILIPPEAUX
Että sinä auttaisit meitä taistelussa.
DANTON
Mihin te minua tarvitsette? Pitääkö minun aina tehdä kaikki? Te olette samanlaisia kaikkityynni. Tuokin Westermann. Ja se on sentään mies! Hän on käynyt sotaa, hän on pelastanut isänmaan kolme- neljä kertaa. Ennenkuin hän istuutuu pöytään, leikkaa hän joltakulta kaulan poikki saadakseen ruokahalua. Ja häntäkin pitäisi minun auttaa! Pitääkö minun hypätä hevosen selkään ja huitoa miekkaa hänen sijastaan.
WESTERMANN
Jos on tapeltava, en minä luovuta paikkaani kenellekään. Vie minut kentälle, näytä joukko, joka on lakaistava pois, saat nähdä epäröinkö minä. Mutta puhua, vastata kansalliskokouksen suunsoittajille, osottaa valheeksi Valiokunnan renttujen saastaiset juonet, joita ne punovat minun tuhokseni, sitä minä en osaa. Minä tunnen itseni aivan avuttomaksi tässä kaupungissa: minulla on koiraparvi kimpussani ja minä en saa edes liikuttaa sormeani. Pitääkö minun sietää kaikki puolustamatta itseäni? Aiotteko te jättää minut heidän syötäväkseen, auttamatta minua? Tuhat tulimmaista! Minä olen aikoinani taistellut teidän puolestanne, minulla on samat viholliset. Minun asiani on teidänkin asianne — sinun Danton, — sinun Philippeaux, sinä tiedät sen hyvin!
PHILIPPEAUX
Minä tiedän syyn, Westermann. Sinä olet samoin kuin minäkin hätyytellyt Rossignolia, Ronsin'ia ja kaikkia viheliäisiä armeijan häpäisijöitä, ja siksi jakobiinit seuraavat sinua raivokkaalla melulla. Me emme jätä sinua.