(Ferideddin Altar, persialainen runoilija.)
Izeddin-Ali-effendin luona, Stambulin perällä oli vastaanotto. Siellä oli suitsutuksen ja tembaki'n savua, baskilaisrumpuja vaskisine helyineen. Miehet lauloivat kuin unessa itämaiden kummallisia säveliä.
Nuo illanvietot, jotka minusta aluksi olivat tuntuneet oudon barbarisilta, olivat vähitellen tulleet minulle tutuiksi, ja kotonani oli myöhemmin samanlaisia tilaisuuksia, missä huumauduttiin rumpujen pauhinasta, tuoksuista ja suitsutuksista.
Izeddin-Ali-effendin pitoihin saavutaan illalla ja lähdetään vasta aamun valjettua. Välimatkat ovat suuret Stambulissa lumisina öinä ja Izeddinin vieraanvaraisuus on hyvin suurenmoista.
Izeddin-Alin ulkoa vanha ja rappeutunut talo sulkee mustien seiniensä sisään itämaisen ylellisyyden salaperäisen komeuden. Izeddin-Ali tunnustaa muuten ylhäisten uskonnosta sen, mikä on eski, joka muistuttaa menneisyyden kaivattuja aikoja, ja kaiken sen, minkä muinaisuuden leima on merkinnyt.
Raskaalle raudoitetulle portille kolkutetaan. Kaksi nuorta cirkassilaista orjatyttöä kiiruhtaa hiipien avaamaan.
Sammutat lyhtysi, riisut tohvelisi — hyvin porvarillinen tapa, joka kuuluu itämaisiin seurustelumuotoihin. Itämaista kotia ei saa kadun lika milloinkaan tahrata. Se saa jäädä ovelle, ja kauniilla, lastenlasten isovanhemmilta perimillä matoilla kävellään vain babush'it jaloissa tai avojaloin.
Nuo kaksi orjatyttöä ovat kahdeksan vuotiaita; he ovat myytäviä ja tietävät sen. Heidän kukoistavat kasvonsa ovat säännölliset ja suloiset, kukkia on pistetty heidän hiuksiinsa, jotka on kammattu hyvin korkealle päälaelle. Kunnioittavasti he tarttuvat vierasta käteen ja koskettavat sitä hiljaa otsallaan.
Aziyadé, joka myös oli ollut pieni cirkassilainen orjatar, oli säilyttänyt tuon tavan osoittaakseen minulle alamaisuutta ja rakkautta.
Vieras nousee vanhoja synkkiä portaita, joita uhkeat persialaiset matot peittävät. Haremlik aukenee hiljaa ja naissilmät tarkastelevat häntä helmeillä koristetun oven raosta.