Aurinko oli laskenut Eyoubin pyhien kukkuloiden taa, ja kesäyö laskeutui kuulakkaana Athmanin perinnön ylle…
… Tuo kaamea tuolla nurmen alla, niin lähellä minua, että värisen, tuo kaamea, maan nielemä, jota rakastan vielä… Siinäkö kaikki, Jumala?… Tai onko olemassa määrittelemätön jäännös, sielu, joka liitelee täällä illan puhtaassa ilmassa, saattaen ehkä nähdä minun itkevän täällä maassa?…
Hänen takiaan olen lähellä rukousta, Jumala. Sydämeni, jonka elämän pilanäytelmä oli kovettanut ja sulkenut, aukenee nyt kaikille ihmisten uskontojen suloisille erehdyksille ja kyyneleeni tippuvat katkeruudetta alastomalle maalle. Jos kaikki synkässä tomussa ei olekaan lopussa, saan ehkä piankin tietää sen… Koetan kuolla saadakseni tietää…
5.
Loppu.
Stambulilaisessa lehdessä Djeridei-Havadisissa luetaan seuraavaa:
"Karsin viime taistelussa kaatuneitten joukosta löydettiin nuoren englantilaisen meriupseerin ruumis. Hän oli äsken astunut Turkin palvelukseen Arif-Ussam-nimellä.
"Hänet haudattiin Islamin uljaitten puoltajain joukkoon (joita Muhamet suojelkoon!) Kizil-Tepen juurelle, Karadjemirin kentille."