— Paljonko te ansaitsette?
— Se riippuu siitä, minkälaisia kukkia minulla teetetään.
— Mutta kuinka paljon korkeintaan saatte kokoon?
— Noin kahdeksantoista ja kaksikymmentä franc'ia viikossa.
— Onhan se kelpo raha, ettekä te, joka aina kotona istutte, siitä paljon kuluttane jotta voitte saada jotakin säästöön huonompia päiviä varten. Toivoakseni te olette säästäväistä luontoa.
— Minä annan kaikki rahani isälle, Cèline vastasi.
— Siinä teette väärin, hyvä lapsi; miehet eivät saata itseltään mitään kieltää. Kuta enemmän rahaa heillä on, sitä enemmän he sitä kuluttavat. Säästölaitos olisi viini-myymälää parempi.
— Oi, rouva, näkyypä, ett'ette isääni tunne?
— En tunnekaan, mutta tunnen, minkälaiset työmiehet ovat. Heiltä puuttuu sekä tointa että kohtuullisuutta. Kuulkaapas, tyttöseni, mutta mitä te tästä ruusu-seppeleestä tahdotte? Tinkiminen ei ole minulle mieleen; määrätkää siis kohtu hinta.
— Geneviève oli pahassa pulassa, mutta hän ei saattanut mitään sanoa. Samassa ovi aukeni, ja valkoiseen myssyyn sekä ruskeaan villahameesen vaatetettu, paksu nainen astui sisään.