— Hän oli "armeliaisuuden sisaria", lausui joku joukosta. Ettekö huomanneet, ett'ei hänellä enää ollut tuota pakettia, jota hän tullessaan kantoi?
— Hän oli liian komeasti vaatetettu, ollaksensa niitä, sillä semmoisilla on eri puku, johon he pukeutuvat, kun menevät köyhiä katsomaan, ennemmin hän on noita kauniita vallasnaisia, jotka joskus luovat silmäyksen köyhäin asuntoihin; sen he vaan huvikseen tekevät, koska heidän väliin kuuluu olevan ikäväkin.
— Ei minun totta tosiaan olisi ikävä, jos noin komeasti voisin koristella ja saisin vatsani täyteen syödä, sekä nukkua niin paljon kuin haluttaisi.
Julien palasi aivan hengästyneenä.
— Rouva käveli koko etukaupungin kautta ison kadun kulmaan saakka, ja siellä hän nousi vaunuihin.
— Tuossapa näette!… Sanoinhan niinä, ett'ei se mikään armeliaisuuden sisar ollut…
— Mutta vaunut olivatkin vaan vuokravaunut, Julien lisäsi.
Hän ei tuntenut ainoatakaan kirjainta aapistossa, mutta taisi hyvin eroittaa vuokra-vaunut muista vaunuista.
— Miks'ei hän vuokra-vaunuissaan ajanut tänne asti?… Tuossa kaikessa on jotain salaperäistä, joka aivoille työtä antaa. Paras lienee, että menen vanhan isä Loriotin kanssa hiukan haastelemaan. Hän tietää ainakin sanoa, kenen luona hänen hyyryläisistään tuo ylhäinen vieras on käynyt.
Tuo paksu vaimo meni kadun poikki ja katosi pitkään portti-solaan.
Mutta hetken kuluttua hän alakuloisen näköisenä palasi.