— Se on käytöksen ja puheen karkeus sekä hienouden ja älyn puute.
— Onko minulla siis karkea käytös?
— Ei ole, lapsikulta. Epäilemättä vieraat eivät sinusta puhuneet.
— Kyllä ne minusta puhuivat. Geneviève mietti mielessään tuota salaperäistä rahvasmaisuutta, josta häntä syytettiin.
— Tuonaan minä seisahduin kadulle hyväilemään ontuvata koiraa, ja neiti Lalande sanoi, että se oli rahvasmaisuutta, hän jatkoi.
Rouva de Préal ei hetken aikaan tietänyt, mitä vastata.
— Neiti Lalande on kaikin puolin säätykäs ihminen. Sinä saat luottaa häneen kaikissa asioissasi.
— Hän sanoo pikemmin sietävänsä jotakuta virhettä kuin rahvasmaisuutta, Geneviève miettiväisesti lisäsi. Hän siis ennen soisi minun olevan tottelemattoman tahi valheellisen, kuin antaisi minun ontuvaa koiraa syleillä…
— Eihän tuosta puheessasi mitään perää ole, lapsikulta. Kaduilla hyvin kasvatetun pikku tytön kaiketi tulee käyttää itseään soveliaasti, eikä hypätä ohitsejuoksevien eläinten perässä; mutta valhetella, senhän tiedät, se on suuri synti.
— Niin onkin, mutta se ei kuitenkaan ole rahvasmaista. Kerran minä valhettelin, eikä neiti Lalande minua siitä yhtä paljon torunut.