— Toivottavaa kuitenkin olisi, että joku hänet teiltä ottaisi.
— Me pidämme hänestä, ikäänkuin hän olisi omaa perhettämme, sanoi rouva Marceau, joka vielä oli pahoillaan eilisestä vääryydestänsä, ja olletikin Jacquesin olisi vaikea hänestä erota.
Tohtori veti kellonsa taskustaan.
— Huomenna tahi ylihuomenna minä tulen takaisin katsomaan, onko lapsi aivan parantunut. Juottakaa hänelle hiukan lihalientä, jos teillä semmoista on, ja antakaa hänen nukkua niin kauan, kuin mieli tekee.
Parin päivän päästä tohtori palasikin. Hän teki ehdotuksen, joka tuotti rouva Marceaulle, paljon huolta ja levottomuutta.
Eräs rikas, lapseton leskirouva oli pientä kasvattia vailla ja koska tiesi tohtorin monta köyhää perhettä tuntevan, niin hän oli kääntynyt hänen puoleensa.
Lapsen piti olla tyttö. Ijälleen se ei saisi olla yhtä vuotta nuorempi eikä neljää vanhempi; sen pitäisi olla orpo ja syntyisin kunniallisista vanhemmista, joidenka kuolintauti ei ollut sitä laatua, että lapsi olisi voinut sen periä; sillä ei saisi olla sukulaisia, jotka tulisivat sitä takaisin vaatimaan. Ja päälliseksi lapsen tulisi olla kauniin, terveen ja kaikin puolin runsaslahjaisen.
— Puolen vuotta tämä asia jo on ollut minun huolenani, tohtori kertoi; minulla ei enää ollut juuri toivoakaan, että nuo monet ehdot täydellisesti saattaisivat tulla täytetyiksi, ja nyt tapaan teillä lapsen, joka jokaisessa suhteessa täyttää nämät vaatimukset. Sitä paitsi lapsi on teille raskaana taakkana. Kuinka kauvan se on teillä ollut?
— Tulevassa kuussa vuosi tulee täyteen.
— No niin. Antakaa suostumuksenne, ja asia on päätetty. Ei tässä ole epäilemisen syytä. Jos ette oman itsenne tähden sitä tekisikään, niin teidän tulee tehdä sen lastenne ja varsinkin vanhimman poikanne tähden, joka pikemmin tahi myöhemmin tulee vaipumaan niin suuren taakan alle. Ja lapsenkin tähden teidän on suostuminen, sillä ei teillä ole oikeutta kieltää siltä niin loistavaa tulevaisuutta, kuin sillä nyt on tarjona.