Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
GENEVIÈVE
Kirj.
E. de Pressensé
Suomentanut Paul Keckman
Tampereella, Hagelberg, 1888.
I.
Edessämme on pieni katu eräässä Parisin mitä köyhimmistä esikaupungeista. Asujamet näissä kurjissa majoissa, joihin niin niukalta on ilmaa ja tilaa suotu, ovat lähteneet ulos vähän raitista ilmaa hengittämään. Sillä puolen katua, johon seinät luovat kapeata varjoa, istuivat naiset käsitöilleen parittain, mitkä huonoilla tuolirohjilla, mitkä ovien kynnyksillä. Joukko lapsia, jotka ovat liian pieniä koulua käymään, leikkii kadunojissa, joista lemuava löyhkä nousee; muutamat niistä ovat paljain päin polttavassa auringonhelteessä ja itkevät, tietämättä, mikä heitä oikeastaan vaivaa. Seinien vieruksilla maata loikoo muutamia miehiä; viinikauppiaan tykönä, kadun kulmassa, melutaan ja hälistään, ja sieltä kuuluu alinomainen äänien pauhina, jota naurun taikka kiukun remahdukset väliin keskeyttävät. Naiset ovat valkoisiin yö-nuttuihin verhottuina, jotkut sangen varattoman näköisiä, harjaamattomine hapsineen, eivätkä ylipäänsä näytä ulkomuodostaan pitävän lukua. Ylenpalttinen kuumuus ja unen puute tekee heidät huolimattomiksi ja laiskoiksi. Kuinka olisikaan mahdollista saada nukuttua noissa pienissä, umpinaisissa kammioissa, joissa makaa viisi, kuusi, ehkäpä usein, ken tietää, kahdeksankin henkeä yhdessä.
Ja kuitenkin suvi on köyhäin paras aika.
"Kesän tullen köyhä riemuitsee," sanoo runoilija. Muistakoot ne, jotka rientävät raittiimpaa ilmaa hakemaan, niin pian kun Parisi, heidän suuri, vilvakka, huolellisesti ruokottu Parisinsa muuttuu, kuten heidän on tapansa sanoa, sietämättömän tukalaksi, muistakoot ne noita tuhansia köyhiä, jotka eivät koskaan saa vetää keuhkoihinsa mereltä tai vuorilta tulevaa tuulahdusta… Taikka olkoot heitä ennen muistamatta, jos itse tahtovat nauttia.