—Se on totta, se. Kuinkas teemme sinun kanssasi, Liisi?
—Minä jään kotiin.
Sain kuin sainkin kasvoni vääntymään hymyyn. Huomasivatko, kuinka tekemällä tehty se hymy oli, kuinka valheellinen?
—Ei, minä tiedän neuvon, sanoi Antti. Sinulle otetaan issikka.
Loin kummastuneen katseen häneen. Niinkö vähän hän välitti nyt maksusta, hän, joka muuten oli niin tarkka?
—No, sillä tavalla! huudahti Agnes.
Mutta minä panin vastaan.
—Enhän minä voi jättää lapsiakaan niin pitkäksi aikaa.
—Taitaa niin olla, sanoi Antti. Ikävä kyllä. Pitäisi sinun toki kerran päästä huvittelemaan. Mitä, jos ottaisimme kotimiehen?
—Ei se käy laatuun. Lapset eivät tulisi toimeen vieraan kanssa, tiedäthän sen.