—Etkö voisi ryhtyä johonkin toimeen?
—Totta puhuen,—jotain semmoista lienee pyörinyt mielessäni, kun päätin lähteä käymään täällä Suomessa. Mutta nyt tiedän olevani siihen mahdoton. Ei tarvitse minun enää vaivata päätäni epäilyksillä siinä suhteessa.
Minä jäin sanattomaksi. Agneskin näytti vaipuvan omiin mietteihinsä, ainakin hänen silmissään oli omituinen poissa oleva katse, kun hän nyt äänettömänä unohtui tuijottamaan eteensä.
Mutta pian hän siitä kiskaisi itsensä ylös, huokasi syvään ja pudisti päätään.
—Sano jotain. Miksi et saarnaa minulle moraalia?
—Kun pelkään, ettei se kumminkaan mitään vaikuttaisi.
—Ei vaikuttaisikaan. Siinä olet vallan oikeassa.
—Minä vaan kysyisin sinulta jotain, Agnes.
—Anna kuulla.
—Minkälaiseksi ajattelet tulevaisuuttasi?